lauantai 20. syyskuuta 2014

Lauantaiheipat

Voitteko kuvitella millaiseen kuntoon saa 80 neliön asunnon yhden puolikkaan päivän aikana? Eilen illalla oli näyttö, ja tänään meni 1,5 tuntia kun sain siivottua edes isoimmat pois pöydiltä, laitettua tiskit ja pari koneellista pyykkiä. Sitä on vaikea edes kuvitella, miten paljon lapsiperheessä ehtii tapahtua muutaman tunnin, oikeastaan vain illan ja aamun aikana. Eilen illalla kun siivosin yksin (mies opinnoissaan) hiki hatussa ennen näyttöä, yllätin isomman neidin kiipeämästä keittiön yläkaapeille hakemaan vesivärejä, pensseleitä ja vesiastiaa. Hän ajatteli ruveta maalaamaan. Kaamean pettymyksen jouduin tuottamaan, kun ei nyt oikein ollut sopiva aika... Ja sitten taas siivoamaan niitä takaisin kaappeihin. Ja kohta järjestämään uudelleen neidin huone. No, se on semmoista aina joskus... Onneksi ei aina tarvitse siivota yksin. Mutta kyllä yhden puuhakkaan viisivuotiaan ja yhden kalusteita pitkin kävelevän (ja kaatuilevan) vauvan kanssa sellaisen tiptop-näyttökunnon saaminen on yllättävän haasteellista.

leikkokukat valkoinen keittiö

leikkokrysanteemi


Mutta tulevat ne päiväunet ja kahvitaukokin, JES! Keittiö raivattu ja lauantaikukat aseteltu, lauantaifiilis on täällä. 

Rentouttavaa viikonloppua teillekin! :)

Katri
SHARE:

15 kommenttia

  1. Onnea näyttöön. En tiedä tuliko edelliset viestit perille. Kokeilen vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näemmä ei :(. Kirjoitin että voin kuvitella tilanteen ja toivottavasti menee pian kaupaksi, niin kuin varmasti menee ja pääsette kohti uusia seikkaluita :)

      Poista
    2. Toivotaan, on tämä aika jännittävää tämä odottelu! Ja toisaalta tämä näyttöaika on siitä mukavaa, että pysyy koti varmasti siistinä, siis sellaisena perussiistinä ainakin! :) Ja turhaa tavaraa on taas karsittu! :)

      Poista
  2. Sanopa muuta; jos kodin siivoaminen kävisi yhtä nopeasti kuin sen sekaiseksi saaminen, niin voi autuus :) Kuulostaa tutulta myös, että isoimmat askarteluinspiraatiot tai meillä lasten kokkailuinnostukset iskevät aina silloin kun ei olisi niin väliksi. Tuntuu inhottavalta kieltää asiat, joihin normaalisti haluaisi itsekin kannustaa lapsiaan. Joskus vain täytyy. Toivotaan, että ostaja löytyy pian ja pääsette palaamaan normaaliin arkeen! Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oikein sydäntä riipaisi, kun lapsi tiuskaisi, että "ai ettei saa leikkiä vai?!", ihan kädet puuskassa! Yritin pitää pokkani, mutta samalla tuntui oikeasti pahalta.. Väliaikaistahan tämäkin on vain.. :)

      Poista
  3. Tiedän tasan tarkkaan mitä tuo on. Siis siivoaminen tiptop-kuntoon yksin + lapset. Sehän on mission impossible. Ja sä selvisit! ;) Meilläkin on ollut vauhdikasta. Tuo jälkikasvu on kaikkeen ehtiväistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihanan ehtiväistä! :) Ja onneksi normaalisti ei tarvitse olla sellaista tiptop - kaikki tasot tyhjinä ja ylimääräiset tavarat pois - siisteyttä kuin näyttöaikana.. En oikeasti osannut kuvitellakaan, miten paljon näyttökuntoon saattaminen joka päivä vaatii..

      Poista
  4. Mä niin tiedän ton tunteen. Ensin siivotaan lelut pois lattioilta, sitten imuroidaan ja sitten taas siivotaan lelut pois lattiolta ja sitten pestään lattiat. Loputon oravanpyörä on valmis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, juuri kun pääsee loppuun niin voisi aloittaa. Siksi ei usein viitsikään. :) Minä en ainakaan jaksa joka ilta siivota tavaroita paikoilleen. Emmekä ole jaksaneet opettaa E:llekään.. Siinä menisi aina niin kauan illasta! :D

      Poista
  5. Siis niin tuttu tunne. Mitkään kädet eivät riitä pikkuväen sotkuja korjaamaan.
    Onneksi ne asunnon katsojat eivät varmastikaan pane pahakseen, jos lelu tai
    kaksi on jäänyt lattialta korjaamatta, elämän jälkiä saa lapsiperheessä olla.

    Olet hankkinut ihanat viikonloppukukkaset, aivan huikea väripari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, varmasti herättäisi vain hilpeyttä sukka siellä ja pikkulelu täällä.. :) Totta, ihana kontrasti heleällä ja vahvalla kukan värillä! :)

      Poista
  6. Näyttöihin valmistautuminen on niin ... työlästä! Totta on, miten nopeasti huushollin saa mullin mallin mutta annas olla, sen raivaaminen. Tsemppiä siihen ja ihanat kukat pelastavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis en tosiaan ymmärtänyt, miten paljon hommaa näyttösiivoamisessa voi olla! Ajattelin, että onhan meillä ihan perussiistiä.. Mutta hei kun kaikki ylimääräiset tavarat olisi hyvä saada pois pöydiltä, leipäpussit, paperit, kaukosäätimet, lehdet, tietokoneet jne, sälä.. Huh..

      Poista
  7. Kuulostaa NIIN tutulta! Teen aina perjantaina siivouksen ja ostan kukkia sen kunniaksi. Yleensä joudun tyytmään jo lauantai-aamuna vain kukkien ihailuun, siististä kodista on vain muisto jäljellä;)
    Upeat kukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti ihan käsittämätöntä, että ei mene kuin muutama tunti.. Mutta ennen kuin alkaa turhauttaa yritän muistaa, että onneksi on nämä ihanat, jotka tekevät elämänjälkiä ympärille! <3

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig