maanantai 22. syyskuuta 2014

Parempia pihvejä, eli kasvisversioita

Kaikenlaista sitä unohtuu pöytälaatikoihin, tai ehkä tänä päivänä kuvaavampi nimitys olisi kameran muistikortille tai tietokoneen loputtomiin valokuvakansioihin. Kuvaan aika paljon ruokiakin, mutta melko harvoin julkaisen ruokakuvia ja -ohjeita blogissa. Tai no, ehkä kerran viikossa eli aika usein, mutta en niin usein kuin voisi. Mutta koska en halua tästä varsinaista ruokablogia, säilyköön nämä kotikokkailut sellaisena satunnaisena lisänä, omana reseptipankkina ja ehkä joskus myös jollekin inspiraationa. Viime aikoina on tullut kaivettua blogin kätköistä useampikin resepti, esimerkiksi omenakaurapaistos, kotimysli ja tomaattikeitto. Kätevää, kun ei viitsi etsiä taas uutta ohjetta netistä, ja muistaa tiettyjen reseptien onnistuneen aina ennenkin.

Viime aikoina on löytynyt taas into ruoanlaittoon ja juuresaikahan on mainiointa kasvispihvejä ajatellen. Osa näistä tämän postauksen kuvista on kyllä jo monta kuukautta vanhoja (huomaa kuvistakin...), mutta samoilla ohjeilla vähän soveltaen olen tehnyt monesti samantyylisiä pihvejä. Kasviksissa on niin paljon makua, että ei haittaa vaikka soveltaisi, nämä hupenevat aina lautasilta alta aikayksikön. Kasvispihvejä pitäisi jaksaa tehdä aina tuplamäärä, koska ne ovat niin järjettömän hyviä, että seuraavaksi päiväksi ei montaa jää.. :) Kastikkeena toimii aina kylmä kastike turkkilaisesta jugurtista (tai kermaviilistä tai ranskankermasta) tehtynä.

Kesäkurpitsapihvit:

1 iso kesäkurpitsa
2 perunaa
hippunen suolaa
2 munaa
100 g fetaa
1/2 dl auringonkukansiemeniä
1/4 dl korppujauhoja/vehnäjauhoja
pippuria, suolaa yrttejä

Raasta kesäkurpitsa ja perunat, ripota päälle suolaa ja laita valumaan lävikköön puoleksi tunniksi. Puristele nesteet hyvin pois ja lisää muut aineet. Lätkyttele pihvejä ja paista miedolla lämmöllä, jotta ei käy niin kuin minulla melkein aina - pinta ottaa liikaa väriä. Koska joudut välillä seisoskelemaan lieden edessä ja tarkkailemaan sopivaa kääntöaikaa, käy ekojen pihvien paistuessa laittamassa Spotifystä joku hyvä soittolista soimaan. 

kasvispihvit erilaisia



Punajuuri-kikhernepihvit:

Ohje Yhteishyvästä, löytyy tämän linkin takaa. Taikinastani tuli tosi löysää, joten reunallinen lettupannu olisi ollut tosi tarpeen. (Sellainen valurautainen pikkulettupannu täytyy muuten ehdottomasti hankkia. Uudessa kodissa on puuliesi, ja tokihan se käy induktiollekin. Valurautapannulla tulee ihan parhaat pihvit.. Katselin sellaista yhtenä päivänä Kontissa tosi edullisesti, mutta voiko valurautapannu mennä huonoksi? Vai eikö se vain parane vuosien myötä?)

hyvät kasvispihvit


Kikhernepihvit:

2 tlk kikherneitä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 munaa
0,5 dl korppujauhoja
0,5 tl jeeraa eli juustokuminaa
1 tl korianteria
1 tl persiljaa
0,5 tl suolaa
ripaus sokeria
(2 rkl turkkilaista jugurttia)

Hurauta kikherneet, sipuli ja valkosipuli tehosekoittimessa. Lisää joukkoon munat ja kaikki mausteet. Lätkyttele ja toimi muutenkin kuin edellä.



Punajuuripihvit:

n. 400 g punajuuria
1 tlk kikherneitä
0,5 dl korppujauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
1 muna
1-2 rkl rypsiöljyä
1 tl timjamia
suolaa
pippuria

Nämä pihvit tehdään raa'asta punajuuresta, toisin kuin edellä olevat punajuuripihvit. Minä tykkään enemmän näistä, kun on hyvin purutuntumaa jäljellä... Murskaa kikherneet tehosekoittimessa ja raasta raa'at punajuuret. Sekoita loput ainekset taikinaan. 

Juurespihvit:

n. 1 l raastettuja juureksia (laitoin 2 palsternakkaa, 2 perunaa, 150 g juuriselleriä ja loput porkkanaa)
1 sipuli
3 munaa
1 dl nestettä (e. maitoa tai vettä)
0,5 dl korppujauhoja
0,5 tl basilikaa
0,5 tl timjamia
0,5 tl rakuunaa
1 tl suolaa
2 rkl vehnäjauhoja

Laita korppujauhot turpoamaan nesteeseen. Raasta juurekset ja hienonna sipuli. Lisää mausteet ja muut loput ainekset korppujauhoseokseen ja sekoita sitten myös juurekset joukkoon.

kasvispihvit juureksista juurespihvit


Vastaavanlaisen reseptikoosteen olen tehnyt aiemmin keitoista, se löytyy täältä. Ja tietty tuolta tunnisteen 'reseptit' alta kaikki... Ja hei ajatelkaa mikä munkki - juuri tänään kun ajattelin koota tällaisen pihvikimaran (!), kuulin kivasta ruoka-aiheisesta yllätyksestä, josta tekin pääsette mahdollisesti iloitsemaan. ;) Palataan siis asiaan siihen liittyen tällä viikolla...

Maukasta viikonalkua!

Katri
SHARE:

14 kommenttia

  1. Kiitos ainakin minun puolesta. Miten sitä voikin unohtaa ruokia, joita ennen tuli tehtyä useastikin. Täytyypä hakea kesäkurpitsa pihalta ja paistaa siitä pihvejä. Nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tästä oli iloa ja inspiraatiota! Ruokien kanssa sitä tarvitaan aika usein! :)

      Poista
  2. Olipas herkullisen kuuloisia ohjeita ja ihanan värikkäitä kuvia! Otan tästä varmasti inspiraatioita omaan kotikokkailuun myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Punajuuri on niin ihanan värikästäkin, siksi siitä tekee mieli kokkaillakin niin usein! :) Minulla on aika usein idikset hukassa ruokien suhteen, joten blogeista on kiva saada välillä vinkkejä perusruokiin.

      Poista
  3. Ihania kasvispihvejä. Monta kertaa on pitänyt tuollaisia tehdä. Ne veisivät kielen mennessään. Mutta sitten ikinä en viitsi alkaa raastamaan tarveaineita ja samalla laiskottaa tuo paistamisurakka ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin joskus muinoin luulin, että kasvispihvien teko olisi kamalan työlästä, mutta loppujen lopuksi se on tosi nopeaa. Yleensä kaikki muukin ruoanlaitto alkaa pesemisestä, kuorimisesta ja pilkkomisesta (ainakin kasvisruokien kanssa), joten sikäli tuntuu että on sama vaiva kuin muussakin ruoanlaitossa. Tosin tässä välineurheilulla on merkitystä, minä ainakin tarvitsisin paremman raastimen, tuolla vanhalla lähtee nimittäin seuraavaksi rystysekin.. Ja hei nuo on tosi vaivattomia, mihin suurinpiirtein vain ainekset laitetaan blenderiin.

      Poista
  4. Namskis! Nuo pihvit näyttävät superherkullisilta, reseptejä täytyy testata, ehdottomasti! Meidän perheessä syödään aivan liian paljon liharuokia, kun mieheni kantaa selkä väärällään riistaa metsältä. Nyt kyllä ryhdistäydyn ja pyrin laittamaan kasviruokaa ainakin kerran viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on liharuokien syönti vähentynyt tosi paljon, oikeastaan niitä tehdään vain satunnaisesti. Silloin kun tehdään E:n lempiruokaa tai en jaksa yhtään ajatella mitä syötäisiin. Joskus myös vieraita varten tuntuu olevan helpompi tehdä liharuokaa, kun ei tiedä välittävätkö kasvispöperöistä. Ai teilläkin mies metsästää! Se onkin kiva, kun saa puhdasta riistalihaa suoraan kotiin. Meillä mies ei enää kovinkaan usein käy metsällä.. Ehkä kerran vuodessa syödään jänistä ja ehkä kerran vuodessa jotain riistalintuja.

      Poista
  5. Ihanan näköisiä pihvejä ja hyvän kuuloisia reseptejä! Olen ihan hulluna kaikenlaisiin kasvisruokiin, mutta jostain syystä en ole saanut muuta perhettä tottumaan niihin. Täytyy jatkaa tässäkin asiassa sitä pikkuhiljaista totuttamista. Ehkä sitten kun tytöt muuttavat pois kotoa, on heidänkin makunsa oppinut pitämään kasvispihveistä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, kasviksissa vain on enemmän makua! En tiedä, mikä siinä on, että jossain vaiheessa lasten makuaisti tuntuu mukautuvan mauttomampaan ruokaan.. Ihmettelen meinaan, miten E:kin yhtäkkiä mutisee ettei tykkää, vaikka pitkään söi ihan mitä vaan, maisteli innoissaan erikoisuuksiakin ja tilasi ravintolassa rukolaa ja parmesaania. :D Kyllä se vähän harmittaa, kun ei hyvät kasvisruoat maistu aina.. Mutta ajattelin, että pääasia että syö jotain hyvällä halulla, ja aloin tehdä taas liharuokiakin.. Päiväkodissa kun oli kuulemma aina parempaa ruokaa..

      Poista
  6. Oi oi mitä ohjeita! Pitäisikö meidän järkätä myös kasvisruokailta, jotta tulisi herkuteltua ja innostuttua kokeilemaan. Muu perhe kun ei kasvisherkuista perusta. Niin herkulta näyttää. Kiitos Katri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Suomalaiset tuntuvat syövän tosi paljon lihaa... Ja helpostihan siihen tottuu, ja aluksi on vaikeaa keksiä kasvisruokia.. Mutta joskus yli vuosi sitten huomasin, etten oikeastaan välitä lihasta ja aloin kokata enemmän kasvisruokia. Sitten huomasin, miten ihania uusia makumaailmoja avautui! Onneksi lähdin kokeilemaan, niin ihania uusia ruokia ja makuyhdstelmiä on tullut kuvioihin.. Mies tykkää kyllä kovasti ja E:kin ennen, mutta nyt en tiedä, mikä nirsoiluvaihe on tullut.. Pääasia kuitenkin, että syö jotain.. Mutta kieltämättä kyllä se turhauttaa aina kuulla, että "en tykkää ja päiväkodissa on parempaa ruokaa." :D No okei ei sentään aina, ja usein se mielikin kääntyy sitten kun on maistanut. :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiva että löysit, ja hauskaa, että vielä tähän postaukseen, sillä itsekin juuri eilen kävin tästä kurkkaamassa ohjeen kasvispihveihin. :)

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig