No nyt on jollain insinöörillä välähtänyt! Bongasin jostain blogista vuosi sitten vinkin tarroista, joiden avulla voi kiinnittää taulut seinään. En olisi todellakaan ostanut tarrakiinnikkeitä ilman suositusta, koska en olisi uskonut, että taulu voi pysyä seinässä liimattavan tarran avulla. Enkä toisaalta sitäkään, ettei se jättäisi jälkiä.
Olin lykännyt kokeilua tosi kauan, koska olin ihan varma siitä, että
jälki jää kuitenkin. Mutta kappas, se olikin tosi nerokas systeemi, enkä
ainakaan minä saanut mitään jälkiä jäämään!
Paketin takana oli kuvalliset ohjeet vaihe vaiheelta, mutta silti tällä piiloblondilla kesti aika kauan tajuta miten ne tarrat oikein kuuluu laittaa. Paketissa on 8 tarranauhaa, eli yhden taulun kiinnitykseen tarvittava määrä. Googlettamalla löysinkin, mistä tuotteesta oli kyse, kun heitin jo paketin roskiin: Command taulukiinnike, jota myy ainakin Clas Ohlson.
Harmikseni minun oli tietenkin irrotettava taulu tarroineen samana iltana, koska tarkoitus oli testata teipin toimivuutta ja sitä, jättääkö tarra jäljet. Hyvin se kyllä sopi paikkaansa, joten täytyy varmaan napata paketti tai pari taulukiinnikkeitä mukaan sitten kun taas Clasulla tulee käytyä. Saisihan ne nauloillakin, mutta kyllä sitä on vielä kovin neuroottinen "vastamaalattujen" seinien suhteen. Tai oikeammin - laiskoja mahdollisen kittauksen ja uudelleenmaalaamisen suhteen...
Ei ole varmaan koskaan ollut taulun laittaminen noin helppoa! Normaalisti mies hivuttelee taulua senttejä sinne ja senttejä tänne, sitten millejä tuonne ja millejä toiseen suuntaan, kun yritän himmata kaiken kohdalleen. Nytkin se olisi kyllä ollut tarpeen, kun olen näköjään lätkäissyt taulun ärsyttävän tasaisesti melkein samalle korkeudelle ikkunan yläreunan kanssa... Noo, mutta nythän sitä ei enää ole, joten taas on mahdollisuus sovitella paikkoja.
Kesä on saapunut oikein kunnolla ja blogikin on vaihtanut kesävaihteelle... Se tarkoittaa pitkiä iltoja ulkona ja vähemmän koneen ääressä, joten juttuja päivittyy kesällä todennäköisesti enemmän kuvapainotteisina blogin someen, eli Tohkeissaan-blogin Facebook-sivulle ja Instagramiin.
Lämmintä viikkoa!
Katri



Nuo on muuten ihan älyttömän käteviä eikä jätä jälkiä seinään pitkänkään ajan jälkeen. Näitä pitää itsellekin hommata, niin saa loputkin taulut seinille :)
VastaaPoistaEn olisi ikinä uskonut, oikeasti ihan mieletön keksintö!!
PoistaOnpa käteviä 😊 Tosin ei taida sopia tapetoituun seinään...
VastaaPoistaHarmi kun kommenttisi ei näy.. :(
PoistaHei vau, kiitti vinkistä!
VastaaPoistaAjattele miten kätevää! Tällaisia vinkkejä on ilo jakaa!
PoistaNäyttääpä käteviltä! Ostin jossain vaiheessa jotain teippikiinnitysjutskaa meille ja kiinnitin sillä olohuoneen seinälle kangastaulun. Sen verran jytyltä tavaralta tuntui, etten uskalla lähteä irroittelemaan kun pelkään, että seinästä lähtee pala mukaan. Tuota Clasun versiota täytyy testata seuraavalla kerralla kun jotain täytyy saada seinälle.
VastaaPoistaNo harmi, sehän noissa just olis se pääasia että eivät jättäisi jälkiä seinään! :) Nämä ovat varmaan sellaisia, että hyvä olla varastossa!
PoistaTuota pitää kyllä kokeilla, meillä kun taulujen kiinnittäminen seiniin on aina ikuisuus projekti, kivitalon ongelmat... Itse en osaa porata seiniin siististi reikiä ja isäntä ei saa aikaiseksi. Eli siis Clasulle suunta!
VastaaPoistaVoin niin kuvitella! Meillä ei ole kaikki seinät kiviseinää, mutta silti en saa tauluja itse seinälle, kun se käy niin paljon kätevämmin mieheltä kaikki mittailut ja laskemiset.. Niin siis sitten kun se tapahtuu! ;)
PoistaMä oon käyttänyt noita jo tosi pitkään ja on niin mahtava keksintö! Otin muuten just minin muistitaulun pois seinästä ja samalla koukut sekä tarrat eikä jäänyt mitään jälkiä! Meillä on ne 3Mn taulutarrat käytössä :) Ihan superit!
VastaaPoistaOkei kiva kuulla! Siis nuo 3M taulutarrat on jotain eri kamaa vai? Pitääkin tutustua!
PoistaKuulostaa kätevältä! Joskus aiemmin näihin törmännyt myös. Minkähän suuruisia tauluja näillä saa enimmillään kiinnitettyä?
VastaaPoistaHarmi kun heitin sen paketin menemään, mutta muistan ihan pöyristelleeni ääneen, että miten nämä voivat niin paljon kannatella, kun muistaakseni paino oli ihan kiloissa.. En uskalla kyllä heittää mitään.. Ja tarraa oli eri levyistä, tämä oli kapeammille kehyksille!
PoistaHuippua, kiitos vinkistä! :)
VastaaPoistaIhanaa että tämä tuli tarpeen! Säästi myös itseäni harmailta hiuksilta!
PoistaWau, suuret kiitokset tästä vinkistä!
VastaaPoistaHuippu vinkki! Lisäksi kiinnostaisi seinän väri? Mikä maalisarja ja väri, muistatko?
VastaaPoistaKuinkahan painavaa, isoa taulua jaksavat pitää,, esim Ikean 50×60 cm taulun kehystä ? Onkohan liian painava kehys?
VastaaPoista