Keskustelu päiväkodin pihalla erään puolitutun perheen äidin kanssa:
"Hei mun on pitänyt monta kertaa kysyä, mutta siis valokuvaatko sä?"
"Öö, no joo.."
"Otatko sä perhekuvia?"
"Öö, kyyyyllä mä voin ottaa, mutta korostan, että en ole sitten mikään ammattilainen!"
Siitä sitten sovittiin kuvauspäivä ja paikaksi läheiset linnanrauniot, koska perhe käy siellä usein ritarileikkien merkeissä. He eivät halunneet missään nimessä studiokuvausta, ja ilmeisesti oli myös vähän huoli siitä, miten perheen pienimmät suostuisivat perinteiseen kuvaukseen, ja tuntuisiko studiokuvaus muutenkaan luontevalta. Niin sitten uskalsin kokeilla perhekuvaustakin, ja sehän oli ihan huippua!!
Minua jännitti tietysti tosi paljon se, saanko poikiin hyvän kontaktin ja saanko ylipäätään kuviin ketään, tai mitään mielenkiintoa ja tarinallisuutta. Neljä ihmistä, ja varsinkin ne kaksi pienintä painoivat ihan sata lasissa eri suuntiin koko ajan! Ihan hyvän hyötyliikunnan sain itsekin, ja aikamoisiin akrobatioihin piti joustaa tosi nopeasti. Opin tästä keikasta paljon, erityisesti että perhekuvaus on heittäytymistä, ideointia ja ennenkaikkea ennakointia. Kuten tietty muussakin valokuvauksessa a ja o on ennakointi, mutta tuntuu että näissä saisi olla vielä puoli sekuntia enemmän edellä. Perhekuviin olisi kuitenkin tarkoitus saada myös koko perhe yhdessä, ja se olikin helpommin sanottu kuin tehty! Kahden melko rauhallisen tyttölapsen äitinä en osannut kuvitellakaan, miten paljon vauhtia voi olla.. Ja siis todella, tuon meidän vauhtipään meno ei ole vielä mitään tähän ralliin verrattuna.. :D
Monipuolisessa miljöössä on ihana kuvata, koska erilaisia lokaatioita löytyy joka puolelta ja liikkuminen tuo myös elämää kuviin, mutta tietysti se tuo oman haasteensa hahmottaa paikkoja, tilanteita ja kuvakulmia nopeasti. Tuntui, että olisin ollut ihan liekeissä, nautin siitä samanaikaisesta suunnittelusta, leikistä, ohjauksesta ja kuvauksesta ihan suunnattomasti. Juu, leikistä, koska lapset saa parhaiten mukaan heittäytymällä itsekin mielikuvitusmaahan. Tämäntyyppisistä actionkuvauksista tykkään, koska silloin ihmiset ovat usein luontevimmillaan, ja erityisesti lapsista saa taltioitua juuri ne todellisimmat ilmeet ja eleet, jotka piirtyvät verkkokalvoille arjessakin. Arvelisin, että tällaisista "realitykuvista", jää aika mieleenpainuvat muistot, kun kuvista pystyy palauttamaan mieleen sen lasten kikatuksen ja leveän maitohampaiden täyttämän hymyn. Tällaisissa toimintakuvissa olen enemmän omalla kentällä, mutta sen sijaan minulla on tosi paljon opettelua mallin ohjaamisessa...
Voi kun oli kaunis syyspäivä, joita on osunut tälle syksylle kyllä ruhtinaallisesti muutenkin! Ajoitimme kuvauksen niin, että saisimme auringon viimeisten säteiden ihanan pehmeän valon, ja se meni juuri nappiin... Suuret kiitokset tälle perheelle heittäytymisestä ja luotosta siihen, että saisin teille kivat kuvamuistot, sekä tietysti kuvien julkaisuoikeudesta. <3
Mitäs te lukijat muuten, tykkäisittekö nähdä näitä valokuvausjuttuja, ja lukea pohdintojani tällä saralla kehittymisestä blogissa enemmänkin?
Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille!
Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille!
Katri
