torstai 4. elokuuta 2016

Rimakauhu

Kesä on hurahtanut ihan yhtäkkiä loppupuolelleen. Tai ei sanotakaan niin.. Elokuuhan on yleensä mitä kauneinta kesää. Kaikki on vehreänä, illat ovat lämpimiä ja ihmisten silmissä tuikkii vielä kesäilo. Kesä on vienyt mennessään ja blogi on ollut ihan hiljaisena 6 viikkoa. Blogin Facebook ja Instagram ovat sentään kertoneet, että hengissä ollaan, sillä enhän minä kuvaamatta osaa olla. Ne ovat mukavan nopeita jakaa pieniä juttuja, kun ei jaksa viedä kuvia koneelle ja kirjoittaa koko postausta.

arki blogi


lapsiperheblogi
Järjestäessäni kaappeja (ne vähät mitä olen tässä lomalla tössötellyt) olen kai samalla yrittänyt järjestää päätäni ja ajankäyttöänikin. Vuorokauden tunnit riittävät johonkin, ja varsinkin kesäiltoina ne ovat menneet muuhun. Ihan vaan kaikkeen elämiseen. Syksy tuo tullessaan myös esikoisen koulun alkamisen ja taas hieman uudenlaisen arjen. Mietin, miten se perusarki läksyineen alkaa rullata, miten sovitan sivutyöt myöhäisiltoihin ja miten organisoisimme paremmin kaiken sälän, joka välillä aiheuttaa aivan tarpeetonta stressiä ja unohduksia.




 

Mietin onko tässä enää edes paluuta... Olen nimittäin nyt onnistunut myös kehittelemään itselleni jonkinasteisen rimakauhun koko blogin suhteen. Kun yhä useampi tuttu ja puolituttu lukee tätä, tulee väkisinkin miettineeksi, että mitenköhän kaikki tulkitaan.. Että jos on kuvannut kukat maljakossa niin siellä vaan päivät pitkät asetellaan kukkia.. Ja lapsetkin ovat varmaan ihan heitteillä, kun äiti vaan bloggaa ja sisustelee..

Silloin, kun päätin kirjoittaa blogia omalla nimellä ja kasvoilla, ajattelin tämän myös henkilökohtaiseksi kehittymistehtäväksi. Kaltaiselleni ujostelijalle tekee vain hyvää paksuntaa vähän nahkaansa, ajattelin, ja päästä todellakin irti siitä mitäköhän ne muut ajattelee -mentaliteetista. Olen aina vähän ihaillut ihmisiä, jotka osaavat todella ajatella niin, ja olen kyllä siinä jonkin verran kehittynytkin. Mutta nyt on tullut takapakkia! Yhtäkkiä en enää osaakaan kirjoittaa luontevasti. Pelkäänkö, että minusta muodostetaan mielipide blogin kautta? Että ihmiset luulevat tuntevansa mutta eivät tunne kuin oman mielikuvansa? Eihän blogien tarkoitus ole kuvata vain tavallista arkea. Tai on kai niitäkin erikseen, mutta minua se arkisotku ei yleensä innosta kuvaamaan.


seikkailupuisto turku lapsille suihkulähde
 
Kamalinta on, kun joku sanoo pöytää kattaessaan, että "ei tää nyt oo mikään nätti tää pöytä niin kun sulla aina!" Hieman kiusaannuttavaa! Mitä siihenkin sitten sanoo!? Tuntuu niin typerältä alkaa selittelemäänkin että "älä nyt viiti, eihän meilläkään..." (Voitteko kuvitella - tämä postaus on ollut minulla luonnoksissa pari päivää ja eilen jo toinen kaverini sanoi lähes tismalleen samalla tavalla!! Kerroin tästä avautumisesta joka on luonnoksissa ja nauroimme päälle, mutta sattuipa tosiaan hyvin...) Hei haloo, meillä laitetaan ne lautasliinat muutaman kerran vuodessa ja joskus saatan jopa laittaa jotain nättiä pöytään kun vieraita tulee. Ja joskus ihan muuten vaan, ihan omiksi iloiksi. Ai miksi? Koska visuaalisuus on minulle voimaa. En kestä sekasortoa enkä tavaroita ympäriinsä (siksi kai toivon löytäväni KonMarista ratkaisun), tulen pahantuuliseksi ja levottomaksi ja toisaalta huomaan tyyntyväni ja hymyileväni enemmän, kun ympärillä on silmänruokaa. Entä ne pari tuhatta muuta ateriointia vuodessa? Niinpä niin. Varmaan syödään ihan samoja makaronilaatikoita ja peruspöperöjä (ilman kattausta), vaikka salaatit ovatkin kuvauksellisempia ja kasvisruoka parempaa, ohjeetkin toivotumpia kuin ne samat joita kaikki muutkin syö aina. 


muurinpohjaletut
 
Olen ajatellut blogeja lukevilla olevan varmasti jo sellainen "blogilukutaito", että he tietävät kuvan olevan vain sadasosasekunti tilanteesta, eikä autenttinen kuvaus päivän huipuista ja notkoista. Eräs blogikaveri sanoikin, että ihmisethän lukevat blogeja siksi että haluavat katsella kivoja kuvia. No näin minäkin haluan uskoa, sillä enhän minäkään halua kuvata keittiönpöytiä tavallisessa iltahässäkässä ja vaatteiden noukkimista lattioilta. Enkä sitä, kun esikoinen viskaa kypärän ojaan ja mököttää kädet puuskassa kesken pyörälenkin. Sitten setvitään asiaa tunnin ja taas kasvatetaan.. Ja kasvetaan kai itsekin. Aloin ajatella, että ei kai kukaan luule että blogikodin elämä on pääsääntöisesti sitä, mitä blogissa näkyy? Pyörittelin asiaa ja päätin, että ne, jotka lukevat, ymmärtävät blogit vähän kuin aikakauslehtinä. Eivät nekään ole arkipäivän kuvausta, vaan hetki ajatella muuta ja relata, nähdä jotain nättiä ja saada ehkä ideoita. Ja ne, jotka eivät ymmärrä, voivat lakata tirkistelemästä ja kyräilemästä ja siirtyä vaikka seiskan ja iltasanomien sivuille.

Törmäsin viikonloppuna parikin kertaa Facebookissa Helena Salakan artikkeliin Emme me oikeasti tiedä, jossa pureskeltiin osuvasti sitä, kuinka sosiaalinen media luo meille vääriä käsityksiä ihmisten elämästä. Jonkun elämä näyttää kiiltokuvamaisen täydelliseltä, mutta mitä me oikeasti siitä tiedämme? Onko hän ehkä menettänyt lapsensa, tai parantunut vakavasta sairaudesta ja on niin ylitsepulppuavan onnellinen siitä mitä hänellä nyt on? Tietääkö tuokaan elämästä yhtään mitään... Niin on kaikki nättiä ja ihanaa ja lapsetkin niin söpöt eikä koskaan pahantuulisia. Se tyyppi, joka postaa kuvia reissuiltaan ympäri maailmaa, poseeraa sävysävyyn puettujen lasten kanssa ja fiilistelee uutta sohvaansa saattaa kärsiä mistä tahansa tragediasta, on se sitten vähän rankempi lapsuus tai vaikeuksia ihmissuhteissa. Mitä me tiedämme ihmisten taustoista sen paremmin kuin tämänhetkisestä todellisesta elämäntilanteesta? Luojan kiitos emme päivitä someen kaikkea, sillä kuka voimaantuisi toisten valituksesta? Sen sijaan voi vaikka soittaa ja kysyä että mitä kuuluu. Tai edes jättää tekemättä omia johtopäätöksiä. Koen usein kirjoittavani aika realistisesti myös siitä, että aina ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista.. Välillä väsyttää ja ottaa päähän, sekin kuuluu meille. Silti kauniit kuvat näyttävät tilanteen ehkä hyvin toisenlaisena. Lyhyt syväterävyysalue saa kaiken näyttämään niin nätiltä ja seesteiseltä. :) Voitte kuvitella vaikkapa tämän kuvan ympärillä vallinneen sotkun kun esikoinen kavereineen oli päättänyt leipoa muffinsseja minun öljytessä terassia...

 

Hmm, tulipa tästä pitkä ja pohdiskeleva, avautuminenkin ehkä. Blogihiljaisuus on siis todellakin rikottu, kertaheitolla. Painiskelen blogin tulevaisuutta mutta en voi olla ajattelematta niitä kaikkia mielettömän tärkeitä juttuja, mitä tämä bloggaaminen minulle antaa.. Tulen käyneeksi läpi ajatuksia, valikoin ja teen kuvat valmiiksi (muuten ne vaan hukkuisivat tuhansien muiden kuvien joukkoon), koostan kai jonkinlaista virtuaalista päiväkirjaa ja ehkä sen ansiosta jopa joskus koen saavani jotain aikaan! :D Ehkä tärkeimpinä asioina kuitenkin kerrottakoon, että olen tutustunut todella hienoihin ja mielenkiintoisiin ihmisiin, saanut uusia ystäviä ja tuttavia ja lähtenyt mukaan juttuihin, joihin en muuten olisi lähtenyt. Tämän blogin myötä olen myös opetellut valokuvaamaan, enpä olisi nimittäin uskonut että löydän näin aikuisiällä itsestäni jonkun uuden ulottuvuuden ja saan näin kivoja harrastuksia! Tämä kolmen vuoden blogitaival on siis ollut myös todella tärkeä henkilökohtainen projekti, joka on opettanut niin ammatillisella kuin henkisellä saralla todella paljon sellaista, mitä en olisi voinut kuvitellakaan.



Kiitos kaikille, jotka olette mukana keikkuneet tähän asti! <3 Myönnän, etten varmasti olisi jaksanut kovin kauaa kirjoitella ihan vain omaksi iloksi!

FB | IG

Katri
SHARE:

14 kommenttia

  1. Ihana kun olet palannut, olen niin odottanut! Saman suuntaista pohdintaa olen käynyt täällä oman blogini suhteen, tosin minähän kirjoitan sitä hyvinkin anonyyminä, ei omia eikä lasten kasvoja, tuo ajatuksesi kasvuprosessista, että mitä siitä mitä muut ajattelee tekisi kyllä hyvää minullekin!

    Minä tykkään blogistasi juuri kauniiden kuvien takia, sinä se saat arjen näyttämään kauniilta näiden kuvien läpi! Eiköhän meistä nyt jokainen tiedä, ettei blogeissa todellakaan näy koko elämä kaikkine harmituksineen ja sotkuineen ja murheineen, mutta minusta sinä osaat tuoda juuri sopivasti arkirealismia mukaan, elämä ei kuitenkaan ole pelkkää pilvenhattaraa ja ruusutarhaa, vaan sopiva sekoitus molempia. Äh, en mä osaa kirjoittaa, mitä tarkoitan, mutta ehkä saat ajatuksesta kiinni?!

    Lisäksi olen blogisi kautta innostunut valokuvaamisesta ja oppinutkin ehkä jotain uutta verrattuna siihen minuun, joka otti kuvat aina automaattiasetuksilla (nykyään en käytä niitä...)

    Eli yhteenvetona, kiva kun olet palannut, nautin blogistasi ja kauniista kuvistasi ihan yli kaiken!

    Ihanaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Anu, kiitos ihanasta kommentistasi!

      Uskon, että jokainen bloggaaja tietää, mutta entä ne, jotka eivät bloggaa? Eivätkä edes lue juurikaan blogeja, paitsi jonkun tutun/puolitutun blogia.. Sitten ei välttämättä ole sitä blogilukutaitoa.. Mutta niinhän se on että sitten minun pitää ajatella, ettei se ole minun ongelmani... Uskon, että saan ajatuksestasi ihan kiinni.. Ja sellaista elämänmakuista arkea minä haluaisin välittää, että ihan tavisasioista voi löytää niitä ihania juttuja, vaikka ne kuvien läpi näyttävät vielä ihanammilta kuin ehkä todellisuudessa ovat. :) Ihanaa, että olen inspiroinut sinua valokuvaamaan!! Se onkin ihana tie, aina oppii uutta!

      Poista
  2. Ihailen upeita kuviasi ja sinulla on aina myös jotain oikeaa sanottavaa!
    Hyvä postaus jälleen, se antoi paljon ajattelemisen aihetta. Itse taapertelen tässä blogiurani alussa ja yritän tehdä sekalaisia, mahdollisimman itseni näköisiä ja oloisia juttuja varovaisesti makustellen. Tiedä sitten aina, miten muut ne ottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpa jännä kuulla että minulla on jotain oikeaa sanottavaa! Kiitos ja kumarrus! Tuo valitsemasi linja kuulostaa hyvältä. Ehkä minullakin sitten se syvällisyys näkyy. En ole koskaan jaksanut jauhaa pelkkää pintasontaa kenenkään kanssa.. Olen tosi huono small talkaajakin. :D Mutta pitää löytää tästäkin luonteesta kai vahvuuksia! :)

      Poista
  3. Hei! Mielestäni vastasit itse melko oivallisesti omaan pohdintaasi eli blogien lukeminen on kuin lukisi sisustus-/naistenlehteä ilman lehden ostamista. Eli eiköhän me täällä toisessa päässä ymmärretä ettei pöytä ole aina koreasti katettu tai kaikki tavarat siististi paikoillaan. Vaikka jokaisesta blogista saa muodostettua tekstien ja kuvien perusteella sen kirjoittajasta tietynlaisen kuvan niin tuskin se koskaan vastaa täysin sitä mitä kyseinen kirjoittaja todellisuudessa on tai mitkä asiat elämässä ovat hänestä sellaisen muovanneet. Itse olen vasta blogisi löytänyt, mutta tykkään kirjoituksista ja kuvistasi, etenkin kun kuljemme noita samoja katuja ja puistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kommentti, kiitos siitä! Hyvä että tiedätte, mietin että ainakin kaikki bloggaajat tietävät mutta entä muut? :) Hauska tietää että olemme samoilta huudeilta. Välillä mietinkin, että olisipa kiva tietää joku tuntematon kuka tätä lukee.. Toisaalta omia kuvia on kai niin harvoin ettei ehkä helpolla tunnista.

      Poista
  4. Ihan sattumalta mä tänne löysin ja minusta blogisti on oikein viihdyttävä. Nykyään kaikki profiloituvat blogeissa ja kuvia on niin paljon, että tulee ihan ähky. Minusta on mukava lukea myös henkilökohtaisia juttuja koska silloin sieltä vasta tulee esiin bloggaajan herkkyys ja ihmisyys. Olisi mukava lukea jatkossakin blogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi! Hyviä blogeja on niin valtavasti että välillä harmittaa ettei ehdi mitenkään edes selailla kaikkia kiinnostavia.. Monesti taas tuntuu että lukijat haluavat nopeaa selailtavaa.. Mutta ihana tietää että syvällisiäkin mahtuu joukkoon!

      Poista
  5. Ihan mielettömän hyvä postaus!! On ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä kaiken blogin perusteella kirjoittajasta ja hänen arjestaan. Haluan kuitenkin uskoa, että iso osa lukijoista ymmärtää todellisuuden. Myös ne tutut ja puolitutut... Vaikka olen miettinyt ja huomannut myös, ettei näin kuitenkaan aina ole. Onneksi kuitenkin itse tietää. Se ratkaisee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jutta tosi lämmittävästä ja rohkaisevasta kommentista. Ilmeisesti siis sinäkin olet huomannut että aina niin ei ole, että ihmiset muistaisivat realismin.. Näinhän se on, että itse kun tietää niin sen pitäisi riittää. Mutta voi että niitä tilanteita kun harmittaa että miksi edes bloggaan jos joku ajattelee sitten tosi hassuja...

      Poista
  6. Mielettömän hyvää pohdintaa. Luulen että kaikki bloggarit käyvät näitä läpi aika ajoin. Tunnistan!

    Älä nyt ihmeessä edes harkitse blogin lopettamista <3 Omaan tahtiin ja just niillä aihein mitä itse haluat kuvata ja kirjoittaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tämä on pyörinyt muidenkin päässä! Näistä olisi hauska joskus avautua porukalla muuten! Kiitos Teija.. Taas tänään kirjoittaessani tunsin, että kirjoittaminen ja kuvien selailu on vaan niin kivaa... <3

      Poista
  7. Ihailen niin noita kuviasi <3
    Olen miettinyt, että siltä ei kai oikein voi välttyä, etteikö blogin perusteella tehtäisi myös vääriä johtopäätöksiä. Ihmiset ovat aina jotain mieltä ja muodostavat mielipiteensä omista lähtökohdistaan. Blogi antaa helppoa "materiaalia" näille käsityksille. Omalla kohdallani blogi on vaikuttanut joihinkin ihmissuhteisiin negatiivisesti. Paljon enemmän on kuitenkin tullut kaikenlaista hyvää ja positiivista ja monta uutta ihmistä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin.. Sinun viisautesi tuli muuten taas tässä esiin niin hyvin! Piti lukea oikein useamman kerran tuo toiseksi viimeinen lauseesi. Tuntuu pahalta, mutta samalla sain vahvistusta siihen, että ilmeisesti bloggaaminen on vaikuttanut joihinkin ihmissuhteisiin negatiivisesti.. Se on kyllä tosi surullista. Mutta jälleen kerran - kun itse tietää miten asiat on, niin se riittäköön. Kiitos Katja ja hyvää loppukesää!

      Poista

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig