Vihersisustajan kevätfiilis ja liput Kevätmessuille

Täällä ollaan saatu jo nauttia muutamasta oikein keväisestä päivästä! Ja sekös minutkin hullaannutti haalimaan pikkutaimia kotiin, vaikka takatalvi on yrittänyt uhitella. En ole koskaan ennen ostanut pikkutaimia kotiin, koska olen ajatellut niiden kasvattamisen olevan tosi hankalaa. Oikeastaan sain kimmokkeen siitä kun olin Flörissä taannoin kuvauskeikalla ja hommana oli kuvata nimenomaan pikkutaimia. Siinä kuvausten tuoksinassa jututin puutarhuria ja valaistuin - tarvittaisiin kuulemma vain aurinkoinen paikka ja sopivasti kastelua. Päätin kokeilla, eihän siinä paljoa voinut hävitäkään.

Lapsethan olivat projektista aivan innoissaan, olihan sopivasti myös aika istuttaa rairuohoa. Ostin pari hentohöyhenheinän tainta ja arvelin, että kissammekin saattaisi valitettavasti pitää niistän. Sen vuoksi laitoimme hänellekin kasvamaan vehnänoraita, vaikka kyllähän hän ulkokissana sielläkin vihreitä puputtaa.

Hankin niitä kesäkukkien taimia, joista pidän muutenkin, eli riippupelargonia, heiniä ja hopeaputousta. Viime vuonna ihastuin poutapilveen, ja se onkin aika hurmaava jo noin pikkuisena. Kukkii heti valkoisena! Ai niin ja keijunmekko, ihan lempiköynnökseni. Siihen tulee sellaisia hentoja liiloja kukkia, jotka näyttävät ihan keijunmekolta. Osan laitoin turvepotteihin ja osan saviruukkuihin, kaikki mitä varastoista löytyi. Onneksi en napsinut enempää taimia mukaani, koska sitten olisi ruukut loppuneet kesken...

Kuten huomaatte, jäätävä sotku... Onneksi se on VAIN sotkua, lasten touhu oli sen väärti. Nyt sain aikaiseksi hoitaa myös muutaman viherkasvin mullanvaihdot, kun areena oli jo levitetty ja mullan pöllyämistä ei tarvinnut enää varoa. Kiva huomata, miten viherkasvitkin ryhdistyivät muutamassa päivässä, kun saivat uutta multaa ja ravinteita. Nyt seuraillaan sitten, miten nämä pikkuiset kehittyvät. Niitä pitäisi ilmeisesti vähän latvoa... Toivottavasti tuo meidän katti ei ehdi ensin! Saapa nähdä tuleeko niistä kunnon kesäkukkia, mutta ainakin saadaan fiilistellä kevättä ja kasvua nyt vähän aikaisemmin kuin ennen.

Minulla ei ollut minkäänlaisia kukkalautoja, ja mietin jo hankkisinko jonkun kukkatelineen tai tason. Sellaisiahan on nyt taas paljon ihmisten hurahdettua viherkasveihin. Mutta sitten muistin että pihasaunalla oli tuollainen vanha penkki. Sehän sopii nyt hyvin toimittamaan kukkapöydän virkaa.

Ja hei arvatkaa mikä tilaisuus ihan kreivin aikaan! Olin kirjoittanut tämän postauksen jo torstaina ja perjantaina kuulin että voisin saada Terassi Medialta muutaman lipun Helsingin Kevätmessuille. Sehän sopisi tähän ihan täydellisesti! Valitettavasti en ehdi sinne itse, mutta sitäkin parempi teille - nimittäin arvon molemmat lippupaketit lukijoille!

Kävin kurkkimassa Kevätmessujen sivuilla, ja huomasin, että siellähän on paljon muutakin kuin piha-asiaa, nimittäin mökkeilyyn, kotiin, sisustamiseen sekä lähiruokaan ja luomuun liittyviä näytteilleasettajia ja ohjelmaa. Nyt harmittaa kyllä vielä enemmän etten pääse paikan päälle...

- Arvontapalkinto on 2*lippu kevätmessuille, lippujen arvo ennakkoon ostettaessa 16€/kpl
- Arvon 2 voittajaa, eli yhteensä neljä lippua.
- Jätä kommentti tähän tekstiin, tai Facebookissa tämän postauksen kommentteihin, ja olet mukana arvonnassa.
- Muista laittaa sähköpostiosoite, sillä toimitan voitetut liput pdf-tiedostona.
- arvonta-aika on su 2.4. klo 22.00 asti, jonka jälkeen ilmoitan voittajille.

Onnea arvontaan ja rentoa viikonloppua (uhkaavasta takatalvesta huolimatta...)! Ai niin ja tänä viikonloppunahan on Turussa Piha- ja Puutarhamessut, siellä on takuuvarmasti kevät!

*Liput tarjoaa Terassi Media Oy

Katri

Meneehän ne lomat näinkin..

Mitäs talvilomalaiset? Osa vasta odottaakin lomaa? Meidän lomaan kuuluu sitä perinteistä, eli sairastetaan... Täytyy myöntää että alkaa vähän nyppiä, kun joululomalla sairastin minä, ja nyt mies tuli kipeäksi sunnuntaina lomaviikon alkuun. Meidän oli tarkoitus tehdä pieni reissu Sappeelle tai Himokselle laskettelemaan, mutta ne suunnitelmat tyssäsivät sitten siihen. Tai ylipäätään olisi ollut mukava tehdä edes jotain, käydä uimassa, ulkoilla tai jotain.. Ja nyt kun omat lomapäiväni alkoivat eilen, tulin itsekin kipeäksi.

Onneksi mies alkaa parantua ja lapset ovat toistaiseksi terveitä, jotta arki pyörii jotenkin. Toin kyllä kaupasta pakastepitsaa kaiken varalta. Vielä kun joku laittaisi astioita koneeseen ja keräisi tavaroita olohuoneen lattialta.

Myös kesäloman aloitimme sairastamalla, joten toivon tosiaan etteivät pahat merkit pidä paikkaansa ensi syksynä, kun on varattu matka pitkästä aikaa. Olemme olleet etelän lomalla viimeksi silloin, kun olin juuri alkanut odottaa kuopusta, eli neljä vuotta sitten. Nyt on mukava haaveilla edessä olevasta auringosta, vaikka siihen onkin vielä monta kuukautta. Ja toivottavasti ehditään sairastaa ne mahdolliset taudit tällä kertaa ennen lomaa...

Ihmettelen kyllä, miten olen taas kipeä kun yleensä sairastan korkeintaan kaksi kertaa vuodessa. Toisaalta onhan tässä ollut kaikenlaista säpinää kai... Positiivista stressiä ja asioita menee eteenpäin.

Toivon teille kaikille ihania talvilomapäiviä, ja työmyyrillekin iloa lumisista päivistä! P.s., nämä vanhat kuvat eivät taida liittyä aiheeseen mitenkään, sattuivat löytymään muistikortilta. Toisessa ihastelin kevätauringon hiipimistä sisään ja toisessa salakuuntelin, kun isompi luki satua toiselle... :)

Ensilumen iloja

Aivan epätodellisen kaunis päivä oli eilen! Aurinko paistoi täydeltä terältä, ensilumi maassa ja nurmikko törrötti rapsakkana läpi ohuen, mutta lasten mielestä aivan riittävän lumikerroksen alta. Aika harvoin tulee ulkona kuvattua, mutta ei olisi kyllä lainkaan huono ajatus. Kaikkea mielenkiintoista silmään osuukin, kun yrittää katsoa asioita vähän eri perspektiivistä. Niinhän se on muutenkin, mutta tässä valokuvauksessa vielä ihan konkreettisestikin.

Huomaan ehkä kamera kädessä myös asioita, joihin en muuten kiinnittäisi huomiota. Lumikiteet olisivat varmaan muuten upean näköisiä makro-objetiivilla kuvattuina.

Yllättäen leikkimökki on taas suuressa suosiossa viileämpien ilmojen myötä. Kesällä lapset eivät oikein viihtyneet leikkimökkileikeissä, koska siellä oli niin kuuma. Öljymaalasin kesällä leikkimökin sisältä valkokuultoiseksi. Aiemmin se olin ihan keltaisella hirsipinnalla, ja tilaa tuntuu ainakin tulleen lisää. Kalustusta ei vielä ole nimeksikään, mutta tarkoitus on laittaa ainakin hyllyjä kauppaleikkiä varten.

Olin jotenkin kuvitellut, että leikkimökki on kesän juttu, mutta taisin olla ihan väärässä. Mukavaa, että tulee käyttöön talvellakin! Olin muuten koonnut koko kesän ajan kauppaleikkiä varten kaikkia tyhjiä pahvipakkauksia ja teipannut niitä kasaan, säilyttänyt muovikassillista tyhjiä pahvipakkauksia eteisen kaapissa ja siirrellyt kassia hartaasti edes takaisin pienissä neliöissä. Kesä meni, ja leikkimökin öljyäminen valmistui viimeisellä lomaviikollani, eikä niitä hyllyjä tietenkään raaskittu lyödä vastamaalattuihin seiniin. Viikko sitten rupesin polttamaan pahvipakkauksia pesissä, kun totesin, että nyt riittää tämä pakettien siirtely. Ajattelin, että en varmasti odota ensi kesän leikkimökkileikkeihin. No, nythän niille olisi ollut kysyntää talvellakin, en vaan ajatellut että leikkimökissä voisi leikkiä talvellakin! Niin, saahan niitä sitten taas kerättyä ja teipattua uusia...

Ihanaa, pitkä sunnuntai edessä! Toivotaan samanlaista valoannosta!

FB | IG

Katri

Ikimuistoja

 

 

 

Keskustelu päiväkodin pihalla erään puolitutun perheen äidin kanssa:

 

"Hei mun on pitänyt monta kertaa kysyä, mutta siis valokuvaatko sä?"

"Öö, no joo.."

"Otatko sä perhekuvia?"

"Öö, kyyyyllä mä voin ottaa, mutta korostan, että en ole sitten mikään ammattilainen!"

Siitä sitten sovittiin kuvauspäivä ja paikaksi läheiset linnanrauniot, koska perhe käy siellä usein ritarileikkien merkeissä. He eivät halunneet missään nimessä studiokuvausta, ja ilmeisesti oli myös vähän huoli siitä, miten perheen pienimmät suostuisivat perinteiseen kuvaukseen, ja tuntuisiko studiokuvaus muutenkaan luontevalta. Niin sitten uskalsin kokeilla perhekuvaustakin, ja sehän oli ihan huippua!!

Minua jännitti tietysti tosi paljon se, saanko poikiin hyvän kontaktin ja saanko ylipäätään kuviin ketään, tai mitään mielenkiintoa ja tarinallisuutta. Neljä ihmistä, ja varsinkin ne kaksi pienintä painoivat ihan sata lasissa eri suuntiin koko ajan! Ihan hyvän hyötyliikunnan sain itsekin, ja aikamoisiin akrobatioihin piti joustaa tosi nopeasti. Opin tästä keikasta paljon, erityisesti että perhekuvaus on heittäytymistä, ideointia ja ennenkaikkea ennakointia. Kuten tietty muussakin valokuvauksessa a ja o on ennakointi, mutta tuntuu että näissä saisi olla vielä puoli sekuntia enemmän edellä. Perhekuviin olisi kuitenkin tarkoitus saada myös koko perhe yhdessä, ja se olikin helpommin sanottu kuin tehty! Kahden melko rauhallisen tyttölapsen äitinä en osannut kuvitellakaan, miten paljon vauhtia voi olla.. Ja siis todella, tuon meidän vauhtipään meno ei ole vielä mitään tähän ralliin verrattuna.. :D

 

 

Monipuolisessa miljöössä on ihana kuvata, koska erilaisia lokaatioita löytyy joka puolelta ja liikkuminen tuo myös elämää kuviin, mutta tietysti se tuo oman haasteensa hahmottaa paikkoja, tilanteita ja kuvakulmia nopeasti. Tuntui, että olisin ollut ihan liekeissä, nautin siitä samanaikaisesta suunnittelusta, leikistä, ohjauksesta ja kuvauksesta ihan suunnattomasti. Juu, leikistä, koska lapset saa parhaiten mukaan heittäytymällä itsekin mielikuvitusmaahan. Tämäntyyppisistä actionkuvauksista tykkään, koska silloin ihmiset ovat usein luontevimmillaan, ja erityisesti lapsista saa taltioitua juuri ne todellisimmat ilmeet ja eleet, jotka piirtyvät verkkokalvoille arjessakin. Arvelisin, että tällaisista "realitykuvista", jää aika mieleenpainuvat muistot, kun kuvista pystyy palauttamaan mieleen sen lasten kikatuksen ja leveän maitohampaiden täyttämän hymyn. Tällaisissa toimintakuvissa olen enemmän omalla kentällä, mutta sen sijaan minulla on tosi paljon opettelua mallin ohjaamisessa...

 

 

Voi kun oli kaunis syyspäivä, joita on osunut tälle syksylle kyllä ruhtinaallisesti muutenkin! Ajoitimme kuvauksen niin, että saisimme auringon viimeisten säteiden ihanan pehmeän valon, ja se meni juuri nappiin... Suuret kiitokset tälle perheelle heittäytymisestä ja luotosta siihen, että saisin teille kivat kuvamuistot, sekä tietysti kuvien julkaisuoikeudesta. <3

 

Mitäs te lukijat muuten, tykkäisittekö nähdä näitä valokuvausjuttuja, ja lukea pohdintojani tällä saralla kehittymisestä blogissa enemmänkin?

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille!

 

FB | IG

 

Katri

Siviilivihkiminen linnanraunioilla - hääpäivän muistoja

Ensimmäisen hääpäivän tienoilla on tullut paljon katseltua hääkuvia.. Olen myös yrittänyt valita kehitettäviä, mutta todennäköisesti ne ovat kehittämättä vielä viiden vuoden päästäkin.. :)

Vuosi sitten elokuun viimeinen lauantai oli yhtä kaunis, tosin ei ihan näin tuulinen. Vihkimistä oli salailtu juhannuksesta asti, ja äkkiä se pari kuukautta häävalmisteluihin menikin. Kerroimme häistä vain perheille ja kaasolle sekä bestmaneille, jotka kutsuimme vihmistilaisuuteemme. Isoja juhlia emme halunneet järjestää, minkä vuoksi häitä oli siirrettykin monta vuotta. Juhannuksena keksimme, että koska olimme järjestämässä tupareita loppukesään, niin siinä samalla voisi sitten julkistaa menneemme naimisiin.

Kaikki postauksen kuvat: Petra Veikkola

Sitten alkoikin aika järjestely, lähinnä puvun ja sormuksen löytämisen sekä terassin rakentamisen suhteen.. Halusimme panostaa valokuviin, ja päivä valittiinkin sen perusteella, milloin onnistuisi saada hyvä valokuvaaja ja siviilivihkijä paikalle. Siviilivihkiminen oli ollut meille selvä juttu jo muutaman vuoden, mutta vähän pelkäsin, tuleeko siitä niin juhlallista kuin haluaisin? Häät eivät olleet minulle mikään ultimaattinen elämähuipennus ja prinsessahaave, mutta toki toivoin tilaisuudesta kaunista. Käsitin, että toimitus on myös tosi lyhyt. Googlettelin vähän siviilivihkimisestä ulkona ja yritin vakuutella itselleni että kyllä siitä ihan kaunis varmasti tulee, mutta tosi vähän löysin mitään ideoita.. Törmäsin kuitenkin yhteen blogitekstiin, joka vakuutti minut siitä, että siviilivihkiminen miljöössä olisi meidän juttu, erityisesti jos löydetään kiva paikka. Silloin välähti, että Kuusiston Linnanrauniot tässä lähellämme olisi valtavan upea paikka vihkimiselle. Toisaalta voi ajatella, että vihkiminen on mielentila, ja uskonkin että kaikille se oma vihkiminen on kaunis, ajatuksethan sen tilanteen ja muistot tekevät.

Koska tuo blogiteksti muutti minun käsitykseni siitä että siviilivihkiminenkin voi olla juhlallinen, kaunis ja herkkä, päätin jakaa muutaman kuvan meidän vihkimisestämme. Vuoden olen miettinyt julkaisenko vai en, mutta edellä mainitun lisäksi haluan myös kuuluttaa, miten tärkeää on panostaa hyvään valokuvaajaan tärkeänä päivänään. Kuvaajanamme oli Petra Veikkola, joka ansaitsee kaiken näkyvyyden ja kiitoksen, mitä voin välittää, vaikka toki hän niittää jo muutenkin peräti kansainvälistäkin mainetta. Petran portfoliossa on meidän kuvien lisäksi aivan huikeita taidonnäytteitä, ei voi kuin huokailla... Kauniit muistot säilyvät vahvempina ja kauniimpina, kun ne on taidolla ikuistettu. Pääsin itsekin harjoittelemaan hääkuvausta oikean kuvaajan rinnalla pari viikkoa sitten, ja se oli kyllä todella haastava, opettavainen ja myös rohkaiseva kokemus. Koska ei ole vielä taitoa niin paljon kuin pitäisi olla kun toisten ainutlaatuista päivää ikuistaa, oli se minulle todella arvokas tilaisuus. Tulen varmaan jakamaan niistäkin joitain paloja lähiaikoina.

Jokatapauksessa, omana päivänämme ukkosmyrskyn uhka väistyi ja päivästä tuli mitä kaunein.. Varasuunnitelma oli vihkiä meillä kotona ruokailutilassa, mutta onneksi siihen ei tarvinnut turvautua. 

Tilaisuus oli rento, luonnollinen ja herkkä, juuri sellainen pieni josta kai olimme aina haaveilleet, kun emme löytäneet tilaisuutta ja halua ryhtyä suurten häiden järjestämiseen. Koska vihkikaava on lyhyt, ja siviilivihkimisessä ei ole niitä raamatullisia säkeitä, niin halusimme pitää toisillemme pienet puheet. Isompi tytöistä toi sormukset ja toki pienempikin halusi siihen tulla tättäröimään. Se oli juuri niin boheemia kuin halusinkin, kampauksesta lähtien. :) Myös hääkimpun halusin rönsyilevän rennoksi ja ehdottomasti siihen luonnonkanervaa.

Ystävämme lauloi meille häätanssiksi toivomamme Your Songin, kilisteltiin ja sen jälkeen vielä hetki paistateltiin päivää karun kauniilla raunioilla, jonka jälkeen kahvittelimme meillä. Lähdimme miehen kanssa hotellille ja kävimme vielä haukkaamassa pientä Aurajokirannassa. Se pimeä elokuinen ilta oli niin lämminkin vielä, että ei olisi voinut täydellisempi olla hääpäivän illaksi. Käyskennellä vielä hetki jokirannan valoissa, istua terassilla viltti hartioilla ja kerrata päivää, oliko kaikki oikeasti totta?

 

 

Viikko häiden jälkeen vietettiin tupareita ja hääsalaisuus oli säilynyt, mutta kyllähän moni aavisteli että jokohan... Vuosi on mennyt taas niin nopeasti, mutta mikään ei tunnu muuttuneen... Lapset kasvavat, mutta itse ei vanhennuta ollenkaan. Sama liekki kun säilyisi tulevatkin vuodet, niin olisi elämä antanut enemmän kuin voisin toivoa... <3

Kaunista kesänloppua kaikille, jotka täällä olette vielä poikenneet, vaikka satunnaisemmin olen kirjoitellut!

Blogi Facebookissa ja Instagramissa, jotka päivittyvät tänä syksynä varmasti tiuhempaan kuin blogi.

Katri