Siviilivihkiminen linnanraunioilla - hääpäivän muistoja

Ensimmäisen hääpäivän tienoilla on tullut paljon katseltua hääkuvia.. Olen myös yrittänyt valita kehitettäviä, mutta todennäköisesti ne ovat kehittämättä vielä viiden vuoden päästäkin.. :)

Vuosi sitten elokuun viimeinen lauantai oli yhtä kaunis, tosin ei ihan näin tuulinen. Vihkimistä oli salailtu juhannuksesta asti, ja äkkiä se pari kuukautta häävalmisteluihin menikin. Kerroimme häistä vain perheille ja kaasolle sekä bestmaneille, jotka kutsuimme vihmistilaisuuteemme. Isoja juhlia emme halunneet järjestää, minkä vuoksi häitä oli siirrettykin monta vuotta. Juhannuksena keksimme, että koska olimme järjestämässä tupareita loppukesään, niin siinä samalla voisi sitten julkistaa menneemme naimisiin.

Kaikki postauksen kuvat: Petra Veikkola

Sitten alkoikin aika järjestely, lähinnä puvun ja sormuksen löytämisen sekä terassin rakentamisen suhteen.. Halusimme panostaa valokuviin, ja päivä valittiinkin sen perusteella, milloin onnistuisi saada hyvä valokuvaaja ja siviilivihkijä paikalle. Siviilivihkiminen oli ollut meille selvä juttu jo muutaman vuoden, mutta vähän pelkäsin, tuleeko siitä niin juhlallista kuin haluaisin? Häät eivät olleet minulle mikään ultimaattinen elämähuipennus ja prinsessahaave, mutta toki toivoin tilaisuudesta kaunista. Käsitin, että toimitus on myös tosi lyhyt. Googlettelin vähän siviilivihkimisestä ulkona ja yritin vakuutella itselleni että kyllä siitä ihan kaunis varmasti tulee, mutta tosi vähän löysin mitään ideoita.. Törmäsin kuitenkin yhteen blogitekstiin, joka vakuutti minut siitä, että siviilivihkiminen miljöössä olisi meidän juttu, erityisesti jos löydetään kiva paikka. Silloin välähti, että Kuusiston Linnanrauniot tässä lähellämme olisi valtavan upea paikka vihkimiselle. Toisaalta voi ajatella, että vihkiminen on mielentila, ja uskonkin että kaikille se oma vihkiminen on kaunis, ajatuksethan sen tilanteen ja muistot tekevät.

Koska tuo blogiteksti muutti minun käsitykseni siitä että siviilivihkiminenkin voi olla juhlallinen, kaunis ja herkkä, päätin jakaa muutaman kuvan meidän vihkimisestämme. Vuoden olen miettinyt julkaisenko vai en, mutta edellä mainitun lisäksi haluan myös kuuluttaa, miten tärkeää on panostaa hyvään valokuvaajaan tärkeänä päivänään. Kuvaajanamme oli Petra Veikkola, joka ansaitsee kaiken näkyvyyden ja kiitoksen, mitä voin välittää, vaikka toki hän niittää jo muutenkin peräti kansainvälistäkin mainetta. Petran portfoliossa on meidän kuvien lisäksi aivan huikeita taidonnäytteitä, ei voi kuin huokailla... Kauniit muistot säilyvät vahvempina ja kauniimpina, kun ne on taidolla ikuistettu. Pääsin itsekin harjoittelemaan hääkuvausta oikean kuvaajan rinnalla pari viikkoa sitten, ja se oli kyllä todella haastava, opettavainen ja myös rohkaiseva kokemus. Koska ei ole vielä taitoa niin paljon kuin pitäisi olla kun toisten ainutlaatuista päivää ikuistaa, oli se minulle todella arvokas tilaisuus. Tulen varmaan jakamaan niistäkin joitain paloja lähiaikoina.

Jokatapauksessa, omana päivänämme ukkosmyrskyn uhka väistyi ja päivästä tuli mitä kaunein.. Varasuunnitelma oli vihkiä meillä kotona ruokailutilassa, mutta onneksi siihen ei tarvinnut turvautua. 

Tilaisuus oli rento, luonnollinen ja herkkä, juuri sellainen pieni josta kai olimme aina haaveilleet, kun emme löytäneet tilaisuutta ja halua ryhtyä suurten häiden järjestämiseen. Koska vihkikaava on lyhyt, ja siviilivihkimisessä ei ole niitä raamatullisia säkeitä, niin halusimme pitää toisillemme pienet puheet. Isompi tytöistä toi sormukset ja toki pienempikin halusi siihen tulla tättäröimään. Se oli juuri niin boheemia kuin halusinkin, kampauksesta lähtien. :) Myös hääkimpun halusin rönsyilevän rennoksi ja ehdottomasti siihen luonnonkanervaa.

Ystävämme lauloi meille häätanssiksi toivomamme Your Songin, kilisteltiin ja sen jälkeen vielä hetki paistateltiin päivää karun kauniilla raunioilla, jonka jälkeen kahvittelimme meillä. Lähdimme miehen kanssa hotellille ja kävimme vielä haukkaamassa pientä Aurajokirannassa. Se pimeä elokuinen ilta oli niin lämminkin vielä, että ei olisi voinut täydellisempi olla hääpäivän illaksi. Käyskennellä vielä hetki jokirannan valoissa, istua terassilla viltti hartioilla ja kerrata päivää, oliko kaikki oikeasti totta?

 

 

Viikko häiden jälkeen vietettiin tupareita ja hääsalaisuus oli säilynyt, mutta kyllähän moni aavisteli että jokohan... Vuosi on mennyt taas niin nopeasti, mutta mikään ei tunnu muuttuneen... Lapset kasvavat, mutta itse ei vanhennuta ollenkaan. Sama liekki kun säilyisi tulevatkin vuodet, niin olisi elämä antanut enemmän kuin voisin toivoa... <3

Kaunista kesänloppua kaikille, jotka täällä olette vielä poikenneet, vaikka satunnaisemmin olen kirjoitellut!

Blogi Facebookissa ja Instagramissa, jotka päivittyvät tänä syksynä varmasti tiuhempaan kuin blogi.

Katri

Häähuminoita - behind the scenes

Onko siitä jo kolme viikkoa? Tänään taas unohtaessani uuden sukunimeni tajusin, että häistä on tosiaan jo kolme viikkoa. Mukavasti on elämä rauhoittunut sen jälkeen. Saamme ihan näinä päivinä loput viralliset hääkuvat, mutta kävin selailemassa näitä epävirallisia, kotikutoisia otoksia malttaakseni mieleni. Olipa mukava palata taas noihin hetkiin - onneksi on valokuvia! Meillä kävi älyttömän hyvä tuuri tänä sateisena kesänä, kun sekä hääpäiväksi, että tupareihin saimme todella kauniin lämpimät, loppukesän illat. 

Olimme suunnitelleet häitä vuosia, enemmän ja vähemmän tosissamme, mutta aina se oli siirtynyt muiden asioiden tieltä. Oli opiskeluja, töiden aloittamisia, gradun tekoa, raskauksia, toisen opiskeluja. Emme olleet koskaan kovin innostuneita perinteisistä, melko isoista häistä, emmekä toisaalta olleet osanneet määritellä, millaiset olisivat unelmiemme häät. Juhannuksena ajomatkalla mökille se sitten välähti - vihkiminen Kuusiston Linnanraunioilla ja ihan pienet juhlat vaan. Halusimme kuitenkin hääpäivästä juhlallisen pukuineen ja valokuvauksineen, joten sitten alkoi aikamoinen järjestely. Kaksi kuukautta häihin. Ihme, että saimme ylipäätään vihkijän ja valokuvaajan elokuun lauantaille niin lyhyellä varoitusajalla. Hääpuvun löytäminen tuntui mahdottomalta tehtävältä, etenkin kun en missään nimessä ollut valmis laittamaan häihin, enkä varsinkaan kerran pidettävään pukuun hirveästi rahaa. Puku löytyi kolme viikkoa ennen hääpäivää ja sormus puolitoistaviikkoa ennen. Oli siinä pieni stressi, kieltämättä. :) Mutta sukkanauhan, sormustyynyn ja booliastian tupareihin olin hommannut hyvissä ajoin. First things first, eikö niin...

Päivä sujui ilman suurempaa härdelliä. Illalla mietin, että onneksi emme tämän suurempia juhlia järjestäneet, sillä illalla olo oli riittävän väsynyt ilmankin. Lähdimme viettämään hääyötä ja kävimme vielä istumassa lämpimässä Turun yössä, aamulla sai herätä huoneeseen tuotuun aamiaiseen - taivaallista... Tuollainen hääyöpaketti täytyy ottaa joskus toistekin hotellissa! :) Miksikäs ei!

Seuraavan päivän otimme niin rennosti kuin voi rennosti ottaa. Aurinko helli ja lapsetkin olivat kai sen verran väsyneitä eilispäivän tohinasta, että nukkuivat yhdessä kolmen tunnin päikkärit. Selailin kolmen viikon takaisia postauksia ja naureskelin, että siellä vaan samppanjalla kilisteltiin keskellä kirkasta päivää! :) Naamioin hääjuhlinnan terassikauden avajaisiksi, jotta salaisuus ei vielä paljastuisi ennen tupareitamme. Vaikka olihan toisaalta terassikin saatu juuri valmiiksi ja sitäkin oli syytä juhlia. Halusin pitää koristelut yhtä rentona ja boheemina kuin kaiken muunkin. Mustikanvarpuja ja kanervia maljakkoon. Luonnonkanervaa halusin myös hääkimppuuni, joka oli aivan täydellinen.. Harmi, etten itse ehtinyt ottaa siitä kuvia, mutta onneksi Petra otti, ja yksi kuva olikin jo hänen instatilillään. Myös kampaajani sai täysin kiinni ajatuksestani boheemista, luonnollisen valtoimesta kiharasta. Sekin onnistui paremmin kuin osasin odottaa, koska en mennyt koekampaukseenkaan. Hiuskorua yritin myös metsästää monta iltaa, mutta lopulta tuunasimme eräästä metallirunkoisesta pannasta sopivan hiuskoristeen. Metallipihdit mukana hääkampaukseen, jeah!

Ja poks, yhdessä yössä tuhkimosta takaisin tavis raitapaidaksi, eilisen kikkurat olivat takkuinen muisto vain. :) Kuva kertoo tuoreen rouvan fiiliksen, niin tyytyväinen kaikkeensa.

Iloa ja hyvää mieltä viikonloppuunne!

Blogia voit seurata myös Facebookin ja Instagramin kautta.

Katri