Feel like I'm alive - mama kesäkuntoon!

Voi vitsi! Kävin eilen ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen Zumbassa (itseasiassa taukoa on ollut reilu puoli vuotta) ja olin niiiiin liekeissä! Ohjatut jumpat ovat täysin mun juttu, erityisesti tanssiliikuntatunnit (Les Mills Sh'Bam:iin jäin myös koukkuun!). Minusta ei todellakaan ole salilla kävijäksi, koska en jaksa tehdä niitä yksitoikkoisia toistoja. Mikään ei saa minua tekemään vielä kymmenen liikettä, ja tietty ne viimeisillä voimilla tehdyt olisivat kuulemma ne tärkeimmät. Mies käy salilla, ja minäkin koitin joskus, mutta se ei vaan sovi minulle. Ei kiinnosta pätkän vertaa! (Tässä on tietysti pieni dilemma, kun haluaisin kiinteytyä, mutta inhoan lihaskunnon kohentamista kuntosaliharjoittelulla. Samoin inhoan kyykkyjä. Voiko niistä oppia pitämään?) Juoksemista olen opetellut, koska lenkille lähtö on helpommin sovitettavissa tämänhetkiseen arkeen. Sekin on minusta aika tylsää, joten olin tosi innoissani, kun pitkästä aikaa pääsin liikkumaan siten, mistä nautin.

Tähän asti liikunnan harrastamisella ei ole ollut minulle mitään muuta merkitystä, kuin kunnon ylläpitäminen. En ole halunnut laihtua (enkä koe sitä tarpeelliseksi nytkään), vaan olen halunnut sen hyvän olon fiiliksen, joka urheilun jälkeen tulee. Minulla on ollut selkäkipuja niin kauan kuin muistan, ja olen huomannut liikunnan tekevän niska-, selkä- ja hartiasärylle hyvää. BodyBalance oli pitkään ihan henkireikäni, mutta nyt sitä ei harmikseni järjestetä lähisalillani. Kun pari kuukautta sitten halusin aloittaa liikunnan taas kunnolla, järkytyin, kun salillani ohjelmat ja ohjaajat olivat vaihtuneet täysin. Kaikki edellä mainitut suosikkijumppani oli lopetettu.  :( Siihen lopahti se tarmo vähäksi aikaa. Tiedän, että jos minun pitäisi käydä salilla vaikka Turun keskustassa, niin eipä tulisi lähdettyä, koska matka-aika täytyy pysyä tosi lyhyenä.

Nyt Zumba oli saatu takaisin ohjelmistoon ja olin ihan into piukassa, vaikka pelkäsin kuolevani sinne. Juoksulenkeillä oli huomannut kuntoni romahtaneen, joten olin varma, että kuukahdan ensimmäisten sykkeenkohotusten jälkeen. Mutta yllätin kyllä itsenikin, miten hyvin jaksoin! Ohjatussa jumpassa liike vain vie mennessään, ja sitä jaksaa ihan kummasti. Ohjaajamme on kuin Duracell-pupu ja hän oli tehnyt ihan loistavan ohjelman. Koska tapani mukaan olen varsinainen perässähiihtäjä kaikkien muoti-ilmiöiden suhteen, kokeilin Zumbaakin vasta viime vuonna ensimmäistä kertaa. Olin vähän naureskellut sille salsakeikutushypetykselle, josta kaikki tuntuivat puhuvan, ja aina on hymy korvissa... Mutta ihaninta on ehkä juuri se ilo ja hauskuus! Olen/olin ehkä vähän jäykkä tuollaista "revittelyä" ajatellen, joten siihen menoon ja meininkiin antautuminen on tehnyt monella tavalla hyvää!

Tavoitteena olisi siis saada löysää vatsanahkaa pois, ryhtiä suoremmaksi ja yleiskuntoa paremmaksi. Ei mitään ylitsepääsemättömiä tavoitteita, joten aloitetaan näillä realistisilla tavoitteilla ja jatketaan siihen lihaskuntoharjoittelua vaativaan kiinteyttämisprojektiin sitten kun se alkaa kiinnostaa tarpeeksi. :) Todettakoon tähän väliin, että kesäkuntoon ei tässä tarkoita sitä mitä yleensä, nimittäin bikinikuntoon minusta ei ole varmaan enää koskaan, jollei vatsanseudulle tapahdu jotain maagista. Vaikka raskausarvet vaalenisivatkin, niin napani koki niin kovia, että siitä ei enää nättiä tule. Olen monesti miettinyt, miten epäreilua on se, että naisen keho antautuu ihan valtaville muutoksille, joista se ei välttämättä koskaan palaudu. Onhan sillä toki korvaamattoman ihania seurauksia, mutta ei se poista harmitusta oman kehon uusista omituisuuksista.

Pahin ongelmani ja vastukseni kesäkuntoon-projektissa on:

Suklaa. Olen suklaakoukussa. Miksi kahvia ei enää voi juoda ilman jotain makeaa suupalaa (paitsi aamulla)? Joka kerta onnistuessani välttämään kaupassa namiostokset, onnittelen itseäni itsekurista. :) Muuten ajattelen ruokavalioni olevan suhteellisen hyvällä tolalla, mutta herkuttelua (siis tällaisilla ylimääräisillä herkuilla) pitäisi vähentää. Muutenkin suhteeni karkkiin/jäätelöön/kekseihin on kummallinen - yritän välttää turhia lisäaineita ruoassa, ja syödä mahdollisimman puhdasta ja aitoa ruokaa, mutta sitten napistelen karkkia salaa... Shame on me... Tämän tunnustuksen jälkeen on vielä pakko laittaa kuva terveellisestä herkusta. :)

Millaisia liikkujia te olette? Puurratteko yksin salilla vai käyttekö ohjatuissa jumpissa? Onko suklaa jonkun muunkin kompastuskivi? :) 

Ilokseni muuten huomasin, että tänne on eksynyt uusia lukijoita! :) Tosi kiva, että tästä harrastuksesta on tullut vähitellen vuorovaikutteisempaa ja olen itsekin saanut tutustua niin moniin eri elämiin!

Mukavaa loppuviikkoa! On luvattu sateita meille päin, joten ehkä nyt olisi hyvä hetki pestä ikkunat sisältä, niin sitten olisi enää ulkopinnat jäljellä...

Katri

Arki on hyvä

Kyllä on taas omalla tavallaan ihanaa, kun arki on palannut kuvioihin. On ihanaa herätä ja syödä aamiaista kaikki yhtä aikaa. Aika hiljaistahan silloin on, mutta joku hyvä meitä ympäröi.

"Taloudellisesti huonoina aikoina arkikin ahdistaa, mutta silloin saattaa myös hyvinvointihybris hellittää ja voidaan havahtua huomaamaan pienten ilojen merkitys." (Karisto 2010, 247.)

Olen lukenut kesällä Antti Kariston kirjaa Yksi piano vai kymmenen lehmää? - Kirjoituksia arjen ilmiöistä. (No juu, lähinnä olen lukenut hömppää, mutta näiden mielenkiintoisten sosiologisten pohdintojen parissa olen viihtynyt myös.) Hän analysoi mm. arkea ja sen merkitystä kiinnostavasti ja puhuu tämän ajan ilmiöstä, arkielämän estetisoitumisesta - siitä että ihmisten herkkyys arjen yksityiskohdille lisääntyy.

Arki on tasaista, tai valjua, kuten kirjoittaja asiaa kuvaa. Hänestä arjen valjuus on todellinen ongelma, mutta sille ei ole selviä syitä, koska kyse ei ole niinkään siitä, että tarpeet eivät tyydyttyisi. 

"Hyvinvointiyhteiskunnassa ihmiset saavat suurin piirtein sen, mitä haluavat, mutta se ei sittenkään riitä. Vaikka asiat ovat aika hyvin, elämä tuntuu kulkevan jossain toisaalla. Joutuu kysymään itseltään, että tätäkö tämä vain on, eikö mitään muuta." (Karisto 2010, 244)

Niin, tätäkö tämä vain on? Hiljaista aamiaista, matkaa päiväkodin kautta töihin ja takaisin, ruoanlaittoa ja hengailua kotiympyröissä, iltakuviot ja sama uudelleen. Arkipäivistä yritämme karsia kaiken ylimääräisen, koska yhteinen ilta on lyhyt (vaikka teenkin kuusituntista päivää) ja E on väsynyt päiväkotipäivän jälkeen. Rauhallinen arki sopii toki meillekin - en pidä tasaista arkea itsestäänselvyytenä, mutta toivon että meidän lapsillemme se on oletustila.

Lasten kasvaessa arki täyttyy todennäköisesti enemmän kaikesta touhusta. Olen mm. miettinyt, miten jonakin päivänä arki-illat voivat kulua lasten kuskaamiseen harrastuksiin - päivät kiitävät ohitse vielä nopeammin kuin nyt. Olenko silloin samaa mieltä arjen ihanuudesta?

"Rutiinit ovat toimivan arjen kivijalka, sillä ne vapauttavat psyykkistä energiaa muihin tarkoituksiin. Ne toimivat eräänlaisina lämmittelijöinä konsertissa, jota elämäksi kutsutaan." (Karisto 2010, 242)

Pari vuotta sitten minustakin tuntui, että elämä kulkee jossain toisaalla. Siellä sitkun -maassa. Tiedättekö sen paikan tuolla horisontissa? Muistan havahtuneeni asioiden nurinkurisuuteen, kun huomasin yksi ilta nauttivani siitä, että pystyin lukemaan koko illan lapselle kirjoja vailla stressiä työn tai opintojen deadlineista. Se syksy meni osaltani suorittaessa, mutta onneksi lapsella on hyvä, läsnäoleva isä. Tämän herätyksen jälkeen aloin ottaa enemmän aikaa sohvalla kainalo avoinna lukutoukalle. 

Vaikka arki on kivaa kaikessa tasaisuudessaan ja tavallisuudessaan, on tämä arkielämän estetisoitumisen trendi mielestäni aika tervetullut. Minussa asioiden estetisointi vapauttaa positiivista energiaa. Siksi on mukava kuvata smoothie sävyyn sopivan viikonloppukimpun gerberan kanssa. Vadelmia, maustamatonta jugurttia ja vähän hunajaa - sain paremman startin päivälle kuin perus arkiaamiaisellani kahvilla ja ruisleivällä. Ja jäi vielä toinen lasillinen ilahduttamaan välipalannälkäisiä kotiintulijoita!

Lempeää arkista viikkoa! :)

P.S. Mitä sinun arkeesi kuuluu ja miltä se maistuu? 

Mustikkasmoothie, josta tuli aikamoinen sekametelisoppa

Tämän aamuinen smoothie syntyi kaappien aineksista, ja muokkasin sitä monta kertaa lisäilemällä eri aineita, kunnes meinasi mielikuvitus (ja ainekset) loppua. Mutta hyvä tuli, kerrassaan loistava!

Blenderiin pääsivät ensin lollo rosso, avokado, pätkä kurkkua ja desi mustikoita. Superfoodeista lisäsin lucumaa (tuo makeutta) ja macaa (tuo intensiivisyyttä) sekä tocotrienolsia (tuo kermaisuutta), jotka makuarvonsa lisäksi ovat mielettömiä terveyspommeja. Vettä oli pakko lisätä, jotta smoothien pystyy juomaan, mutta mausta tuli liian vetinen ja mitäänsanomaton...

Banaani olisi varmasti ratkaissut ongelman, mutta sen puutteessa laitoin omenan, ja lisäsin lucumaa ja tocoa. Laitoin myös teelusikallisen mustaherukkajauhetta, minkä uskon värjänneen juoman lähes mustaksi. Kuiva-ainekaapin kätköistä löytyy aina jotain oivalluksia, niin myös tällä kertaa - lisäsin smoothieen ananaspurkin liemen (ananakset päätyvät illalla pizzaan) ja auringonkukan siemeniä tuomaan vähän pähkinäistä makua.

Lopputulos oli erittäin hyvä, mutta smoothieta tuli aika paljon, melkein litra! Saankin siis hörppiä sitä pitkin päivää. Ehkä säästän huomisaamuksi osan.

Monet kehuvat, että smoothiet ovat niin käteviä, kun niiden avulla lapsillekin saa juotettua melkoiset vitamiinipommit, mutta ei meillä... Olen tarjonnut näitä E:lle melko usein, joskus hän on uskaltautunut maistamaankin, mutta yleensä kommentoi kohteliaasti, että "tää ei ole äiti mun lempiruokaani".

E nauttikoon siis lempiaamiaisensa - mangojugurttia. Myslin ollessa finito lempihöysteitä ovat kaurahiutaleet, auringonkukan siemenet ja mustaherukkajauhe.

Piristävää perjantaita! :)