Että minustako tyylikäs??

Kotiuduin juuri inspiroivasta illanvietosta, Villa Puomin Hannan järjestämästä tyyli-illasta Friendtexin myyntikonttorilta. Kylläpä oli jännä huomata, miten erilaiset ja eriväriset vaatteet minulle sopivat, kun vähän poistuin mukavuusalueeltani. Hanna antoi todella hyviä pukeutumisvinkkejä. Ehkä yritän alkaa löytää niitä pehmeitä utuisiakin sävyjä ainaisen mustan ja valkoisen rinnalle? 

Löysin rekistä aika siistin rotsin, jota en olisi antanut päältäni enää ollenkaan. Niin ihanasti se istui. Friendtex yllätti todella positiivisesti! Ihanan syksyisiä värejä ja pintoja, lämmintä ja pehmeää. 

Kamera on täynnä kuvia ja tunnelmia, joista kirjoittelen loppuviikosta paremmin. Nyt saunomaan ja nukkumaan, rankat huvit vaatii rankat löylyt, vai miten se meni.. :) En malttaisi odottaa, että pääsen raakaamaan ja vilauttelemaan muita kuvia!!

Palataan siis tyyli-iltaan vielä uudelleen! Kiitos kaikille mukana olleille ihanan leppoisasta ja antoisasta illasta! 

Katri

Tou-touhukkaat...

Alkuillasta syysaurinko paistoi niin lämpimästi eteiseen, että pikkuiset jäivät siihen leikkimään sisään tultuamme. Kerkesin nappaamaan muutaman räpsyn heidän touhuistaan - on sitä tohinaa ihana kuunnella! :) Neljän vuoden ikäero tuntuu oikein sopivalta meidän lapsosille.

Isosisko leikittää niin mielellään, ottaa masun päälle touhuilemaan ja haluaisi kovasti halia. Mutta siskopa ei pysykään paikallaan. Ne ovat ihan satunnaisia hetkiä, kun tätä neitiä saisi oikein halia ja suukotella, niin kova kiire on koko ajan tutkimaan ja touhuamaan. Isosisko taas on ollut vauvasta asti sylissä ja lähellä viihtyvää sorttia. En olisi voinut uskoa, että siskokset voivat olla niin erilaisia keskenään. Enkä sitä, miten paljon lapset opettavat vanhemmilleen. Vaikea kuvitella, millainen olisin ilman lapsia. Kärsivällisyyttä on ainakin tullut roppakaupalla. Varmaan myös jonkin sortin pehmeyttä, vaikka aika pehmo olen ollut ennenkin... :)

Huomenna onkin tiedossa kivaa kotiäidille, nimittäin vaatekutsut/tyyli-ilta! Huih, mitäköhän siitä seuraa? Tulen varmaan niin tyylikkäänä kotiin, ettei mies tunnista vanhaa kulahtanutta eukkoaan! 

Mukavaa loppuviikkoa toverit!

Katri

Näytöstä näyttöön

Täällä ollaan viime ajat eletty aika lailla näytöstä näyttöön. Siinä on ollut aika tavalla siivoamista ja järjestelyä... Tavaroita sullottu kasseihin ja kasseja autoon, sitten taas näytön jälkeen suihkutarvikkeet ym. väliaikaisesti takaisin jne... Tulee ihan mieleen muutto, kun tavarat ovat vähän siellä sun täällä. Hyvää esimakua ja valmistautumista taas siihenkin koitokseen!

Pikkuneidin lempihommaa siivoillessa on pölyjen pyyhkiminen, varsinkin silloin, jos saa suihkepullon kanssa pyyhkeillä. Kerran huomasin myöhemmin, että hän oli auliisti käynyt ikkunoitakin pyyhkeilemässä... 

Ajatus ei kulje yhtään, joten parempi sukeltaa taas keittiöhaaveiluihin skrollailemaan Pinterestin pohjatonta inspiraatiokaivoa. Palataan taas! Niin ja tervetuloa uusille lukijoille - ilokseni huomasin yli viidenkymmenen tänne kirjautuneen! :)

Perjantaisyvälliset

Lapset nukkuu ja minä odotan kymppiuutisia, tähän on tultu. Pitäiskö itkeä vai nauraa?! :) Sohvannurkka all by myself, kasa nachoja ja guacamolea kädenulottuvilla, kuten myös huurteinen Somersby. Ei valittamista, minulla on kaikki tosi hyvin. Pureskelen kaikkea tänään kuulemaani, niin hyviä kuin huonojakin uutisia. Elämä antaa ja elämä ottaa. Sitä vaan en ymmärrä, miksi toisilta enemmän kuin toisilta? Tasan ei käy onnen lahjat jne., niinhän se taitaa olla. Mutta miksi? Eikö voisi jokseenkin sama määrä hyvää ja huonoja koettelemuksia jakaantua meille kaikille?

Sanontoja on joka junaan (varmaan siksi, että aina olisi jotain sanottavaa riippuen ihan siitä, mitä olettaa vastapuolen haluavan kuulla), mutta minusta yksi oudoimmista on tämä se mikä ei tapa, vahvistaa. Tai että jokaiselle annetaan sen verran kuin jaksaa kantaa. Siis miten niin? Älytöntä! Millä matikalla toisten kuuluu kestää enemmän kuin toisten? Miten voi ajatella sen olevan ok, että toisten elämä on paljon rankempaa kuin toisten? Jos uskoo johonkin korkeampaan voimaan, niin mikä oikeus sillä jollakin olisi koetella toisia niin rankasti? Näilläkin sanonnoilla on varmasti paikkansa rohkaisemassa ja tsemppaamassa väsynyttä - ihminenhän haluaa kuulla olevansa vahva, ja vielä jotenkin erityisen vahva niihin muihin nähden. Mutta silti, en näe niillä tarkoitusta. Talosanomien Jenni mainitsi muutama kuukausi sitten jossain kirjoituksessaan oivaltaneensa, että kärsimys ei jalosta ihmistä, vaan tekee vihaiseksi ja väsyneeksi. Hitsin hyvin sanottu, ihan kuin olisin saanut omille ajatuksilleni raamit. Meillä on kummallinen tapa ajatella, että vastoinkäymiset kasvattaisivat luonnetta, mutta joku raja silläkin kai on.

Kymppiuutiset meni taustalla, loppukevennyskin vähän ohi, kun kirjoitin taas niin paatoksissani... Mutta tulipa purettua vähän ajatuksia! Tästä on parempi aloittaa viikonloppu! Kiitos ja anteeksi! :)

Katri