lauantai 27. joulukuuta 2014

Pics & pieces

Pienistä hetkistä, ihanista ikuistetuista, saa muistot mieliin myöhemminkin. Onneksi olen löytänyt valokuvauksen, nimittäin muistini on ihan seula. Kuvia selatessa pystyy palaamaan tunnelmiin ja tuoksuihin, jopa tilanteisiin ja silloisiin mietteisiin. Rakastan tilannekuvia ja mielenkiintoisia kuvakulmia - sitä kun kuvattava ei huomaa olevansa tähtäimessä. 








Joulun parhaita hetkiä: mäenlasku, joulukalojenvalvojaiset (juu, ei valvottu kinkkua, vaan kalansavustusta), joululaulut, iltamyöhän juustoherkuttelu... Joulupukki tuli, mutta vaikutti ihan enolta... whaaat? Ei ollut kuulemma oikea... Joulupöydässä oli kaikkia lemppareita, melko samoja kuin viime vuonna eli kaavoihin on kangistuttu: waldorfin salaattia, punajuuri-homejuusto-päärynäsalaattia, caesarsalaattia, sienisalaattia, katkarapusalaattia, savulohta, savusiikaa, graavilohta, savulammasta ja miehen heräteostoksena kylmäsavustettua hevosenlihaa, juustoja vaikka mitä... Lämpimiä perinteisiä, silakkarullia ja kasvisbulguria.









Tänään niistä tähteistä tehtiin lämppäreitä ja lohipiiras evääksi metsähommiin. Lähdemme huomenaamusta miehen kotipaikalle puuhommiin ja yöksi "mummin mökille", toivottavasti ei ole ihan hirveä pakkanen. Kuusen taidamme viskata jo ulos, sen verran oli päässyt kuivumaan yhden yön poissaololla. Uusi vuosi otetaan sitten vastaan paljon vähemmän jouluisissa merkeissä, yleensä meillä on ollut kuusi melkein loppiaiseen asti. Ihan kiva vaihtaa taas järjestystä, kuitenkin huonekalut hakevat vielä paikkaansa näissä uusissa nurkissa! :)

Rentoja välipäiviä! <3

Katri
SHARE:

tiistai 23. joulukuuta 2014

Ja hyvä lämmin hellä...



... on mieli jokaisen... <3

Mies vielä jynssää saunaa, kohta päästään löylyihin. Aika monta asiaa jäi viime hetkille syystä jos toisestakin, ja tänä vuonna mennään näköjään vielä löysemmin rantein kuin viime vuonna. Suurimpana syynä ihan oma viitseliäisyys ja first things first. Mies ja lapset laskivat mäkeä omalla pihalla ja minä lähdin joogaan - huomattavasti parempi tapa viettää aatonaattoa kuin siivota ja järjestellä. Lapsiperheessä se ilo ei kuitenkaan kauaa kestäisi! :D Huomenna savustellaan kaloja, katsotaan lumiukkoa ja toivottavasti päästään vielä mäkeen (täällä Turun seudulla kun mäenlaskupäivät voivat olla ihan yhden käden sormilla laskettavissa..). Olisikohan tonttu tuonut myös jotain lueskeltavaa aattoaamuun, kuluisi aika iltaan paremmin... 

Lämmintä ja rauhaisaa joulua kaikille! <3

Katri
SHARE:

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulupuuhia, hitaasti mutta varmasti

Isompi neiti on ihan täpinöissään, enää kaksi yötä.. Ja nyt harmittaa, kun jonain aamuna on tullut otettua kaksi suklaata kalenterista, eikä riitäkään enää näille kahdelle viimeiselle ja jännittävimmälle aamulle. Pihalle bongasimme tontun jälkiä, olivat kuulemma hipsineet tuonne pellon takana olevalle kalliolle kiikaroimaan...

Kuusesta taittui muutama oksa sitä sisään tuodessa, joten ajattelin ripustaa ne keittiön ja ruokailutilan väliseen parruun misteliksi. ;) Jos ei muuten muistaisi pussailla tarpeeksi, niin tässä on ainakin ihan sitä varten tehty paikka! ;

mistelinoksa kuusesta

joulukuusi korkeassa tilassa


Sarjassamme rumat realiteetit - lähmäköity yläaulan lasi, ilmalämpöpumppu ja joku ihme muovikupillinen täynnä rojua sivupöydällä. :) Noo, sitähän se on. 

Keittelin aamulla joulun ekat riisipuurot, vaikka minä taidan olla taloudessa ainoa, joka siitä oikeasti pitää. Kolme tuntia siinä kesti puuliedellä hiljalleen porista, mutta kyllä oli kaiken vaivan arvoista! Niin pehmeää - enää ei tarvitse voivotella miksei puurosta tule sellaista kuin sen pitäisi olla. Täytyy varmaan aattoaamuna herätä kuuden aikaan hämmentelemään.. Sepä olisi ihan mukavaa, jos lapset nukkuisivat.. Istua hiljaisuudessa ja lukea jotain lieden vieressä.. (Olisi vaan pitänyt pitää kiinni siitä, kun ajattelin penkkiä keittiöön portaiden alle. Ai että, siinä olisi ollut niin ihana istuskella! Jaa milloin?? No nuo ovat taas niitä ajatuksena kiva, mutta käytännössä sellaista hetkeä ei kuitenkaan tule...) 

riisipuuro puuliedellä vanhanaikainen moderni puuliesi



Mä mietin taas, että olenko unohtanut jotain, kun tuntuu, että ei tässä nyt niin kauheasti mitään tarvitse tehdä... Lapset nukkuvat ja minulla on aikaa kuvailla ja kirjoittaa blogia. Väkisinkin tulee sellainen olo, että jotain on nyt jäänyt tekemättä. Tai no paljonkin kaikkea varmaan (kuten kaidelasin pesu), mutta ne eivät olekaan sitten tärkeitä juttuja. Suklaakakku on uunissa ja rocky roadit tekeytymässä, illalla käydään kierroksella moikkaamassa ihania. Vedetään villasukat jalkaan ja veisataan.

Rauhallista joulunalusaikaa! :)

Katri
SHARE:

lauantai 20. joulukuuta 2014

Eka joulu uudessa kodissa

Hehkutinkin jo eilen, miten ihanaa on kun ehdimme sittenkin laittamaan joulua uuteen kotiin. Olin pakannut joulukoristeet yhteen laatikkoon ajatuksena, että ainakin nämä täytyy saada purettua ja laitettua esille. Mutta hyvin kävi tosiaan, saamme sittenkin ottaa vastaan ensimmäisen joulun uudessa kodissa ja ihan suht siisteissäkin olosuhteissa. Kaikennäköistä pientä nyppimistä toki on, mutta ei niistä nyt jaksa välittää. Ihaninta on, että on taas aikaa käydä yhdessä kävelyllä ja ottaa päiväunia. Tänään kävimme katselemassa lähitienoota ja kauriit hyppivät parinkymmenen metrin päästä tien yli. Melko maalla ollaan, vaikka vain 15 km Turun keskustasta.

mosa interior

joulukoti, joulukoristelu

christmas home ikea rottinkituoli

skandinaavinen joulu, jouluinen asetelma, joulu esillepano


Mä olen niin innoissani, kun pystyn taas kuvaamaankin paremmin, koska täällä on paljon enemmän valoa kuin vanhassa kodissamme. Päivällä on tietysti luonnonvaloa enemmän, koska ruokailutilassa on paljon ikkunapinta-alaa, mutta muutenkin valoa on enemmän. Laitoimme keittiöön ja olohuoneeseen kuusi upotettavaa tehokasta lediä, joista saa vaihtaa värilämpötilaa muistaakseni 3000-5500 kelviniä. Vanhassa kodissa harmitti usein se, etten pystynyt ottamaan liikkuvista lapsista kuvia (ilman salamaa ja liian korkeaa ISO-arvoa), koska valoa oli auttamattomasti liian vähän, ja liian pitkillä valotusajoilla kuvat tärähtivät ja liikkuvista lapsista tuli epätarkkoja. Epätarkkuutta en ole täysin pystynyt vieläkään minimoimaan, joten joko kohinaa tai epätarkkuutta varmasti on kuvissa. Mutta uuden kameran hankintaa kestän nyt odottaa paremmin, kun voin ylipäätään kuvata! 


tuikkuasetelma, kynttiläasetelma, joulukoristeet
jouluasetelma


Joulukuusen olisin voinut mielelläni jättää ihan paljaaksi koristeista, niin nätti se on! Saimme oikein hartaudella mietityn kuusen, nimittäin pappani kävi tuomassa sen meille kotipaikkakunnaltamme sadan kilometrin päästä! Oli kuulemma katsellut ja hoitanut sitä jo monta vuotta, että tuosta saakin jollekin nätin kuusen. Se oli oikein mieluisa yllätys, ihanasti ajateltu. Ja kyllähän tuollainen suurempi kuusi maksaisi ihan älyttömästi...


jouluasetelma, vanha puulaatikko, joulukoristelu, lyhty ratia



Ihmettelin, miten pienempi on antanut kuusen olla aivan rauhassa, samoin kuin tuon puulaatikkoviritykseni. Kuusi taisi tuntua vähän pistelevältä, joten sen kummemmin hän ei ole sitä käynyt tökkimässä. Sen sijaan isompi kantoi kortensa kekoon joulukoristeluihin... "Äiti mä rupean nyt sisustelemaan!" Selvä, sitten meni asetelmat uusiksi. :)

Minä taidan nyt aloittaa vanhojen joululehtien selailun, jos vaikka löytäisin jotain leipomisinspiraatiota! Saaristolaisleipiä tein tänään ajatuksena viedä niitä muutamalle ihanalle, mutta ne olivatkin uunissa liian kauan.. :( Aina ei mene niin kuin strömsössä, mutta voihan sitä yrittää huomenna uusiksi!

Lempeitä päiviä, leppoisia iltoja! P.s., virittelin mistelinoksan, katsotaan saisinko siitä pari kuvaa huomiseksi! ;)

Katri
SHARE:

perjantai 19. joulukuuta 2014

Tulviva valo

Aurinko helli meitä toissapäivänä niin ihanasti, että tulviessaan sisälle ruokahuoneeseen se oikein lämmitti! Ehdin napata muutaman kuvan ennen kuin tuo ilahduttava pallukka siirtyi seinän taakse säteineen. Kauppaan ajellessani mietin, että voisi maisemasta luulla kevääksi, kun pellotkin vierellä vihersivät. Mutta kai meille valkeaa joulua sentään ennustetaan... (Nätisti näkyy muuten vieläkin tuo ilmanvaihtoventtiilin tötterö.. :D Milloinkohan siihen saisi ruuvattua takaisin sen peitelevyn?!)



Ihanaa, että saimme muuttolaatikot tyhjennettyä äitini tehokkaalla avustuksella viikonloppuna, jotta pääsimme palaamaan normaaliin arkeen niin pian. Luulin jo, että joulu jää laittamatta tänä vuonna, kun muuttolaatikoiden keskellä ei koristelukaan tunnu miltään, eivätkä kukat näytä kauniilta jos on kaikenlaista pitkin poikin. Hain vähän joulukukkiakin, ja heti tuli jouluisampi fiilis! Tänään olemme koristelleet joulukuusta (joka instan puolella jo vilahtikin), ja laittaneet muutenkin kotia jouluun. 

kvik mano

valkotammitaso


Joulutunnelmista sitten lisää viikonloppuna! :)

Rauhallista viikonloppua!

Katri
SHARE:

tiistai 16. joulukuuta 2014

Jos vielä etsit joulufiilistä...

christmas decoration




.. niin poikkea helmeen, Adalmiinan Helmeen Paimioon. Kävin siellä tunnustelemassa joulufiilistä jo lokakuun lopussa, mutta joulufiilis ehti vähän hälvetä tässä kaiken hässäkän keskellä. Nyt kun kiire on laantunut, oli mukava palata näihin kuviin. Heti tuli se sama lämmin tunne, kuin tuona pimeänä syksyisenä iltana Paimion perämetsillä, ulkotulin valaistua pihatietä navetan pihaan kurvatessani.

puiset kynttilänjalat



Mielikuvani Adalmiinan Helmestä oli kovinkin maalaisromanttinen, mutta ilokseni ja yllätyksekseni ainakaan joulupuoti ei ollut lainkaan niin rönsyilevän romanttinen, kuin olisin luullut. Ihanan rouheita ja aitoja pintoja, kuparia ja tumman harmaata.





Tuohon sänkyyn olisi niin tehnyt mieli kellahtaa! Ihanan muhkea petaus... Tuolloin mukaani lähti vain tuikkukippo (niitähän ei voi koskaan olla liikaa) ja tikkari, mutta kaupan päälliseksi sain ihanan jouluolon, joka vielä melkein parin kuukauden päästä palasi niin hyvin mieltä lämmittämään. Joulun alla minulla on ollut tapana käydä Loviisan Aitassa, mutta tänä vuonna en ole ehtinyt... Se voisikin olla viikonlopun ohjelmanumero - kaakaolle ja haahuilemaan! Ne muutamat paketit omille ja kummilapsille on jo hankittu, joulusiivousta en sen kummemmin tee ja ruokapuoltakaan en viitsi montaa päivää etukäteen touhuta, joten eiköhän tässä voi ihan lungisti ottaa. 

Muistan viime vuonnakin miettineeni, että mistä se joulukiire oikein tulee. Ehkä ne valmistelut muuttuvat sitten jotenkin suuremmiksi lasten ja lahjatoiveiden kasvaessa, ja ruokaakin varmaan pitää tehdä jotenkin enemmän, mutta vielä joulunalusaika on meillä aika rauhallista... Olemme tulleet siihen tulokseen, että kaikkia laatikoita ja kinkkua ei tehdä, kun niistä ei kukaan niin kovin välitä. Porkkanalaatikkoa tekisi mieli kyllä puulieden uunissa vähän haudutella.. Sen sijaan panostamme kaloihin, juustoihin, salaatteihin ja johonkin savustettuun karitsanpotkaan (vai mitä lie se on parina vuonna ollut..). Parasta on se, ettei tarvitse juosta etsimässä lahjoja. Jää aikaa olemiseen.

Mites teidän joulunalusviikko, onko kiirus? Siitä tulikin mieleeni, että jotain itse tehtyjä pikkuviemisiä olisi kyllä kiva keksiä, olisiko ideoita? 
SHARE:

maanantai 15. joulukuuta 2014

Kilpajuoksu aikaa vastaan on päättynyt

Täällä ollaan - hengissä, helpottuneita ja ihastuneita! Edellinen kuukausi on ollut niin työntäyteinen, että blogikin on elellyt aikamoista hiljaiseloa. Vanha koti oli pitkään ihan hyrskyn myrskyn, muuttopakkailuita ja pitkiä päiviä raksaleskenä. Ruoaksi sitä mitä nopeimmin sai valmiiksi, moneksi päiväksi kerrallaan. Juttuja on ollut mielessä vaikka kuinka paljon, mutta aikaa niiden toteuttamiseen ei juurikaan. Oma osansa hiljaisuuteen on ollut sellaisillä käytännön ongelmilla, että läppäri vetelee viimeisiään ja akku ei kestä, photoscape kaatuu RAW-kuvia muuntaessa, netti pätkii... 

Kuitenkin, pääsimme muuttamaan torstaina, ja tuntuu kuin kiire olisi loppunut siihen. Olimme kaivanneet ihan vaan olemista todella paljon. Lapset olivat onnellisia yhteisestä saunahetkestä ja isompi leffaillasta kaikki saman sipsikupin äärellä. Hatunnosto kaikille rakentajille, parin kuukauden intensiiviremontti oli meille ihan riittämiin, Viikonloppuna purimme tavaroita aika intensiivisesti, joten uusi viikko on ollut mukava aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Se hyvä puoli muuten joulun alla muuttamisessa on, että ei oikeastaan tarvitse tehdä joulusiivousta! ;) Tai no, enhän minä sellaista ole ennenkään tehnyt...

valkovahattu puulattia


Ensimmäisen Phrenan sain tänään ruokailutilan kattoon, mutta toisen kanssa on vaikeuksia. Keittiön ja ruokahuoneen lattia vahattiin vasta muuton jälkeen, koska aika yksinkertaisesti loppui kesken. Kaksi lipeäkäsittelyä ja kolme vahauskertaa vaativat aika monta päivää (ja tämä joka huoneeseen...). Tänään lattian kuivuttua saimme ruokapöydän paikalleen (tuohon saarekkeen taakse) ja alakerta näyttää jo ihan kodilta! Tosin monenmoista pientä laitettavaa on vielä, kuten lattialistat muutamasta paikasta, keskuspölynimurin ja ilmanvaihdon reikien paikat, keittiön sokkelit, kattolistan maalaus, lamppu kunnolla kiinni jne... Jännä muuten, miten niitä ei huomaa täällä touhutessa, mutta kuvista pomppaa heti. Täytyykin alkaa kuvata enemmän, jotta ei jäisi pikkupaikkoja laittamatta. Ettei käy niin, että listat puuttuvat vielä lasten muuttaessa kotoa...

moderni keittiö ja puuliesi kvik mano


Puuliesi on ollut ahkeralla käytöllä. Aamuisin on mukava hipsiä alakertaan kun liesi rätisee ja hohkaa lämpöä. Se on tuottanut paljon enemmän iloa ja lämpöä kuin olisin uskonutkaan ja ruoanlaittokin sillä on aika ihanan verkkaista. Tössöttelin ja keittelin sapuskaa kuin suuremmallekin pataljoonalle, välillä lisäten pökköä (listanpätkiä) pesään ja hakien sopivaa paikkaa kullekin kattilalle. Ehkä tämäkin hätänen rouva rauhoittuu puulieden äärellä, kun ei voikaan vain tökätä induktiota buustille, vaan odotella, että tuli tekee tehtävänsä.

Oma joulunodotukseni alkaa varsinaisesti vasta nyt. Tänään koristelimme uutta kotia jouluun ja lauleskelimme joululauluja nyt kun pianokin saatiin paraatipaikalle ruokahuoneeseen. Mutta siitä lisää tuonnenpana..

Kiva jos olette siellä vielä! <3

Katri
SHARE:

maanantai 1. joulukuuta 2014

Huutakaa pois!

Sainpa tartuttua härkää sarvista ja aloitin muuttopakkailut. Samalla tuli kuvattua muutamat jutut, jotka jäävät meille tarpeettomiksi. Käypä kurkkaamassa huuto.netistä kaikki kohteeni (käyttäjätunnus kaati105). Myynnissä mm. tuo bannerissakin näkyvä rakastamani Kartell:n Gé, Ikean Bestå Burs tv-taso, kristalliplafondi, Merrellin vedenpitävät talvisaappaat, lasisia tuttipulloja ja mitä vielä.. Ainiin, on siellä yksi keittiökin! :) Josko jollekin kelpaisi kymppitonnin Ala Carte -keittiö, jonka purimme uudesta kodista. Nyt lähtisi puoli-ilmaiseksi, täytyy saada autotalliin tilaa.





Tässä muutama kuva myynnissä olevista jutuista, käypä katsomassa jos löydät jotain itsellesi tarpeellista. :)
SHARE:
© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig