sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Ravintolareissulla mietittyä

Hieno aurinkoinen viikonloppu! Kavereita, siivoilua, ulkoilua... Sain tänään jonkun maanisen siivouskohtauksen, kylläpä tuli hyvä fiilis sen jälkeen! Eilen kävimme syömässä DiTrevissä, josta on tullut yksi suosikeistani. Ruokalista on ihania makuja täynnä, mutta lapsille ei ole omia annoksia. Se on toisaalta hyvä, sillä yleensä lasten annokset ovat lähinnä nakki/lihapulla/ranskalaiset linjaa. Silti ihmettelin, että lasten annos olisi ollut mahdollista tehdä vain pastoista, risotoista ja salaateista. Pastoissa oli chorizoa tai valkosipulia, joten ne eivät tulleet kyseeseen, ja vaikka E salaateista pitääkin, niin en usko hänen syövän koko annosta "pelkkää salaattia". Ihmettelen, miten ei ole mahdollista tehdä puolikasta pizzaa? Pizzataikinat on varmaan valmiiksi tehty palloiksi, mutta eikö niistä nyt voisi yhtä puolittaa? Jos joku ravintola-alalla työskentelevä lukee tätä, niin ilahtuisin asian valotuksesta. :)

DiTrevissä on kuitenkin kiva tapas-valikoima, joten E halusi parmesaania ja rucolaa, sekä ryppyperunat. Pyysin niiden kanssa ketsuppia, mutta jostain syystä ne tuotiin kuorrutettuna talon tomaattikastikkeella, joka oli liian tulista E:lle. No, ne jäivät syömättä, mutta juuston ja rucolan lisäksi E sai vatsan täytettä, kun dippaili pari siivua leipää oliiviöljyyn ja balsamicoon (se oli taivaallista!). E on niin kovin pieniruokainen, että hänen syömisensä ravintolassa on yleensä aika minimaalista. Kuitenkin nelivuotiaalle melkein pitää tilata oma annos... Vai miten on?

Kesällä menimme E:n kanssa lounaalle seisovaan pöytään, ja vaihtoehtona oli ottaa salaattipöytä tai salaatti + lämmin ruoka. Näissä hintaeroa oli pari euroa. Ajattelin ottaa buffetin lämpimällä ruoalla, jotta voin ottaa E:lle hieman pastaa tms., itselleni kun olisi riittänyt pelkkä salaattipöytä. Tarjoilija kertoi yli kaksivuotiaan ruokailun maksavan puolet lounaan hinnasta. Jäin ihmettelemään tätä, koska seisovassa pöydässä on periaatteessa aivan sama kustannuksia ajatellen, syönkö minä (tai joku suuriruokaisempi ruokailija) piirun verran enemmän, vai syökö lapsi hieman aikuisen annoksesta. Toki näihin on oltava joku yhteinen linja kaikille, monet yli kaksivuotiaat varmaan syövät ihan kunnon annoksia? Minä rakastan ulkona syömistä ja mielelläni maksan hyvästä ruoasta, enkä tarkoita tällä arvostella ravintolahinnoittelua. Kuitenkin oman todella pieniruokaisen lapsen kanssa on tullut usein mietittyä, että on ikävää maksaa niistä parista haarukallisesta suhteettoman paljon. Se olisi eri asia, jos tietäisin hänen syövän kunnon annoksen, vatsan täyteen. Samalla on kurjaa, että menee ruokaa hukkaan. Mitä te ajattelette tästä?



Kuvituksena asu eiliseltä DiTrevin reissulta. Ilman tätä kuvaa en olisi tiennyt näyttäväni niin muumilta kuin todellisuudessa näytän... Nutturan sain onnistumaan paremmin kuin edelliskerralla!


Latautuneena seuraavaan viikkoon - se on kaksi viikkoa äitiysloman alkuun! :)
SHARE:

lauantai 28. syyskuuta 2013

Muhkuhuivin kanssa syksyä vastaanottamaan

Mielettömän kaunis syyspäivä tänään! Viime viikon kirpsakat aamut pakottivat kuitenkin orientoitumaan syksyn kunnolliseen tulemiseen, joten kipaisin E:n temppukerhon aikana Hansassa. Onnekseni löysin aivan ihanan muhkean ja rennon huivin, juuri sellaisen kuin olin mielessäni ajatellut (paitsi väri olisi voinut olla harmaampi...)! Ihanaa, että vielä tuli arskakelit!



E kävi taas ihan ylikierroksilla jumpan jälkeen... Kotimatkalla aina mutisee, että hän haluaa mennä suoraan sänkyyn, kun on niin väsynyt, mutta sitten pienen välipalan jälkeen ei nukahdakaan millään! Pyörii ja häärii, höpöttää ja hömppää, vaikka uni tulisi heti kun malttaisi hetkeksi asettua. Vihdoin hän onneksi nukahti, sillä olemme menossa ystävien kanssa DiTreviin syömään alkuillasta, ja ravintolareissu sujuu takuulla paremmin, kun E on nukkunut päiväunet.


Kyhäsin itselleni pienen lounassalaatin ja voi että miten kauniisti valokin tänään tuli sisään! Viikunat ovat nyt niin hyviä. Muuhun aikaan vuodesta yleensä aivan surkeita... Viikunoiden lisäksi joukossa on pekaanipähkinöitä, valefetaa ja valeparmesaania, rucolaa ja basilikaa, oliiviölyä ja balsamicosiirappia. Hyvä salaatti tekee aina niin onnelliseksi! :)

Ihanaa viikonlopunjatkoa!
SHARE:

perjantai 27. syyskuuta 2013

Pikkuherkuilla viikonloppuun

Juuri keskiviikkoiltana harmittelin, kun en ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt hankkia varusteita viileämpiä säitä varten ja torstai-aamuna herätessä ulkomittari näytti nollaa astetta! Se oli pieni järkytys - kiireellä kaivamaan lapselle viime vuoden haalaria tai vaihtoehtoisesti fleece-kerrastoa välikausivaatteiden alle. Haalari mahtui vielä naftisti päälle ja fleece-kerrastokin löytyi, mutta olipa taas hyvä muistutus siitä, että voisi joskus olla ajoissakin. Itselle löysin kaapin perukoilta takin, jonka napit vielä menivät kiinni, joten seuraavaksi on tarkoitus löytää raskausvatsan kanssa käyvä siisti talvitakki, tai tuunata vanhoista takeista jotain vatsan peittävää.


Ja mikä tänään ilahdutti eniten? Se, että Kodin 1:n pihalla myytiin kotimaisia omenoita sen seitsemää sorttia! Olin aivan huumassa, koska minulla on ollut kova himo punakaneliin ja muihin makeisiin rapsakoihin kotimaisiin omenoihin, mutta kaupoissa niitä ei juurikaan näe. Minusta on käsittämätöntä, että kotimaisten omenoiden ollessa parhaimmillaan, niitä ei saa ruokakaupasta tai jos saa, niin vain yhtä hapanta lajiketta, joka vielä maksaa tuplasti ulkomaisiin verrattuna. Ihana tietää, että tämä koju on kuulemma jouluun asti aina perjantaisin ja lauantaisin samalla paikalla, koska torilla en kuitenkaan ehdi joka viikko käydä, ja Raision Kodin 1 on sopivasti työmatkan varrella.


Perjantai-mutustettavaksi olin ajatellut tehdä pitsoja itsetehdyille tortillapohjille, mutta koska kauppareissumme venyi talvihaalariostosten (tästä myöhemmin) vuoksi, oikaisin valmiilla pohjilla, jotta päästäisiin vain löhöilemään pikimmiten. Äärimmäisen yksinkertaiset ja nopea pikkupitsat syntyivät Marian taannoisen postauksen tyyliin - vain pari täytettä riittää. Laitoin pestoa, aurinkokuivattua tomaattia, vuohenjuustoa ja Mustaleimaa (tuli hieman liian suolainen). Toiseen vain pestoa, kirsikkatomaattia ja juustoraastetta. Näistä tuli ihanan rapsakoita sorminsyötäviä. :)

Ihanaa viikonloppua!
SHARE:

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Life is goooood...

Tänään töistä tullessani pysähdyin taas miettimään, miten ihanaa onkaan, kun ei ole stressiä gradusta tai muista opinnoista. Istahdin nojatuoliin ja aloin neuloa ylipolvenvillasukkia tytön leikittäessä koirapehmoa. Mielen täytti niin suuri onnellisuus tästä rauhasta ja tavallisuudesta, kun ei tarvitse tehdä mitään... Vielä kuukausi sitten ajattelin, että tekisipä mieli opiskella taas jotain, kuten ottaa muutama avoimen yliopiston kurssi äitiyslomalle. Mutta kyllä tähän deadlineista vapaaseen elämäänkin näköjään tottuu!

E ehdotti, että viikattaisiin pyykit telineeltä, ja minä ihmettelin mielessäni, että miten se muka viikata osaa... Niin hienosti hän taitteli vaatteet ja kantoi laatikkoon (toki viikkaukset olivat tiessään kun hän sulloin ne laatikkoon), ja oikein rinta rottingilla halusi viikata myös isin t-paidat. Minusta ei olisi kyllä kotiäidiksi ollenkaan (pidemmäksi aikaa), koska aina välillä havahdun siihen, että en ole itse tullut ajatelleeksi lapsen osaavan jo tehdä jotain. Esimerkiksi joskus aikoja sitten päiväkodin aikuiset kertoivat, että veitsen kanssa syöminen onnistuu jo hienosti, ja minä tajusin, että emme olleet lainkaan huomanneet antaa E:lle veistä käteen ruokapöydässä! Jotenkin sitä urautuu samoihin tapoihin, eikä huomaa noin itsestäänselviä asioita.


Ulkona on jo viileä, ja huomaan, että tarvitsisin jo takin, joka menee kiinni, sekä lämpimämmän huivin ja käsineet. Inhoan palelemista, ja aamut ovatkin tällä viikolla olleet oikein kunnon kirpsakoita. Arkisin en jaksa, ehdi enkä halua käydä ostoksilla, koska koen vain tarvetta rauhoittua työ- ja päiväkotipäivän jälkeen. Viikonloppuisin taas en haluaisi käyttää aikaa ostoksilla, koska E ja mies eivät viihdy kaupoilla. Lisäksi päiväunien vuoksi se aika, jolloin voisi yhdessä käydä ostoksilla, on melko rajallinen, ja toisaalta viikonlopun haluaisi käyttää yhdessäoloon, minkä vuoksi en haluaisi yksinkään lähteä haahuilemaan kaupoille. Ilmankos meillä ollaan aina viime tingassa ulkoiluvaatteiden ym. pakollisten varusteiden hankinnassa. Pitäisi varmaan enemmän siirtyä verkkokaupoille? Mutta kun en yhtään tykkää siitä vertailusta, eri paikoista tilailusta, palauttelusta ym... Dilemma, noidankehä, ja miksi näitä nyt kutsutaan.


Jos minä tykkään mutjuilusta ja tunnelmoinnista, niin lapsi vasta mestari onkin... E oli kyhännyt takan viereen itselleen kunnon pesän - kantanut huoneestaan lampun, tehnyt varatyynyistä ja peitoista pehmoisen pedin ja linnoittautui kirjakorinsa viereen lueskelemaan Aku Ankkaa! Itsellä ensimmäinen ajatus oli, että "voi kun tulee tyynyt likaisiksi", mutta onneksi nuo olivat eilen imuroineet, vaikkakin takan edustalla on aina vähän roskaa. Noo, mitä pienistä. Välillä konkretisoituu niin ihanasti se, miten yksinkertaisista asioista lapset nauttivat, ja niin meidän aikuistenkin pitäisi...

Lämmintä ja leppoisaa loppuviikkoa!
SHARE:

tiistai 24. syyskuuta 2013

Punajuuren pauloissa - punajuurimascarponekeitto

Punajuuri on yksi niistä vihanneksista/juureksista, jotka löysin vasta viime vuonna, kun aloin enemmän tehdä kasvis- ja kausiruokaa. Lainasin kirjastosta kasviskeittokirjoja, ja samaan aikaan mietin, että ehkä voisi yrittää syödä enemmän myös oikeiden vuodenaikojen tarjonnan mukaan. Tänä päivänä on vähän hämärtynyt se, mitä milloinkin kasvaa ja missäpäin maapalloa, kun lähes kaikkea on saatavilla ympäri vuoden. Löysin moniakin hyviä kirjoja, mutta ainakin Kausiruokaa kasviksista ja Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville olivat sellaisia, joiden nimetkin jäivät muistiin. 

Noista kirjoista sain ennen kaikkea vinkkejä siihen, mitä ihan tavallisista raaka-aineista voi valmistaa mihinkin vuodenaikaan, kun jätin lihaa vähemmälle ja tarvitsin muutenkin uusia ideoita. En ole mitenkään fanaattinen sen paremmin kasvisruoan kuin ilmastoasioidenkaan kanssa, mutta toki on ihan kiva loppukesästä syödä kotimaisia kasviksia ja syksyllä juureksia hieman enemmän. En pidä sienistä, enkä ole mikään marjojen suurkuluttaja, ja kaaleistakin voisin pitää enemmän, mutta olen tyytyväinen siihen, että opettelin laittamaan mm. punajuurta ja ruusukaalia, joita ennen en voinut sietää. Minulle tulee aina sellaisia kausia, että innostun jostain asiasta ja perehdyn paremminkin (ja lopulta tuskastun, että miten nyt pitäisi tehdä oikein), mutta sitten löydän kivan keskitien, jolla ei tarvitse nipottaa. Joskus mietin, että olisi hienoa seistä tiukasti jonkun aatteen tai asian takana, mutta koska elämä kuitenkin on ennen kaikkea nauttimista varten, ei oteta liikoja paineita minkään tietyn linjan mukaan syömisestä...


Kuitenkin, punajuureen olen onnellisesti hurahtanut, enkä pelkästään sen houkuttelevan värin vuoksi, vaan myös makean makunsa ansiosta. Minulla oli puolikas purkki Mascarpone-juustoa jäljellä (toinen puolikas meni porkkanasosekeittoon), joten oikeastaan sitä varten tein punajuurikeiton. Kerroinkin, että ensimmäinen satsi paloi pohjaan, siitä kattilasta tuli muuten entinen... En ymmärrä, miten voi keiton pilata, vielä kun olen hehkuttanut, kuinka vaivattomia keitot ovat valmistaa! :) Punajuuria täytyy keittää niin kauan, että vettä tosiaan kannattaa tarkkailla.

Punajuuri-mascarponekeitto

Ainekset:
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 kg punajuuria
(2 perunaa)
2 rkl öljyä/voita
1 l vettä
0,5 tl merisuolaa
1/2 prk Mascarpone-juustoa
yrittisuolaa
timjamia
mustapippuria

Lisäksi:
paahdettuja kurpitsansiemeniä
raejuustoa

Valmistus:
Kuullota lohkottua sipulia ja valkosipulia öljyssä, ja lisää kuoritut ja lohkotut punajuuret ja perunat joukkoon. Peruna ei ole välttämätöntä, mutta tuo hieman samettisuutta keittoon. Kääntele juureksia öljyssä/voissa jonkin aikaa, jotta ne saavat hieman makua. Lisää vesi ja merisuola, myös kasvisliemi käy. Anna porista, kunnes punajuuret ovat kypsiä ja muista tarkistella aika ajoin, onko vettä riittävästi. Soseuta keitto sauvasekoittimella, lisää mascarpone ja mausta mielesi mukaan. Jos olet laittanut vain merisuolaa keitinveteen, saattaa keitto tarvita lisää mausteita, esim. yrttisuolaa, timjamia ja pippuria. Kurpitsansiemenet ja raejuusto sopivat keittoon ihanasti!


Helppoa ja herkullista, silmäniloa ja voimaruokaa! Mutta hei valokuvausasiantuntijat - miksi nuo kuvat ovat jotenkin rakeisia, vaikka kuvasin hyvässä valossa? Voisiko johtua liian suuresta ISO-arvosta? En huomannut kameran ruudulla, miltä kuvat todellisuudessa näyttivät. Olisi pitänyt kokeilla useammilla asetuksilla, makrokaan ei onnistunut kuten kuuluisi. Luulen, että tuo on sitä "kohinaa"... Onko?

Jaaha, yritän repiä itseni nyt liikkeelle nojatuolin uumenista, ja lähteä zumbaan pitkästä aikaa! Aurinkoista tiistai-iltaa, täällä ainakin nautitaan niin kauniista syyssäästä!
SHARE:

maanantai 23. syyskuuta 2013

Kukkia kukkia, enemmän kukkia!

Eilen juhlittiin pienimuotoisesti valmistujaisiani lähisuvun kesken. Syötiin hyvää ruokaa ja vaihdettiin kuulumisia; meidän kun ei turhan usein tule tuolla kotipaikkakunnalla käytyä. Mikä olisikaan hurmaavampi alku viikolle, kuin onnittelukukkia useammassakin maljakossa, ja "rääppiäiseväitä" jääkaappi pullollaan? 


Perinteisten ruusujen lisäksi sain komeita gladioluksia liilana ja valkoisena. Gladiolukseen minulla on ollut vähän samanlainen suhde kuin hortensioihin - aiemmin en voinut sietää niitä, mutta pikkuhiljaa aloin pitää niistä vähän ja nyt suorastaan rakastan hortensioita! :) Gladioluksista saakin näköjään ihan mielenkiintoisia, suhteellisen yksinkertaisia kimppuja. En tiedä, mitä tuo harsomainen kukka limenväristen neilikoiden lisänä kimpussa on, mutta sopii hyvin rikkomaan pitkulaista muotoa. Se oli värjätty liilaksi. Nämä pitkät näyttävät kimput vaatisivat arvoisensa maljakon, en oikein tiedä, mistä sellaisen löytäisin... Korkean lieriön mallisen maljakon hajotin vahingossa viikko sitten keittiön lattialle kun olin juuri vaihtanut siihen veden. Auts, litra vettä parketille...



Syksyisistä kalloista oli myös tehty kiva, yksinkertainen kimppu. Näistä huomaa sen, että kukkakimpun ei tarvitse olla suuri ja kallis ollakseen ilahduttava. Ilmoittauduin Kauppilan puutarhan sidontailtaan ja olen siitä tosi innoissani! Turussa on ihania kukkakauppoja, esim. Vivahde Kauppiaskadulla, Piia Jaala Linnankadulla, Huiskulakauppa Länsikeskuksessa ja Kauppilan kukkakaupat Skanssissa ja Myllyssä. Kaarinalainen Kukkakauppa Katariina tulee kyllä ihan samalle viivalle näiden isompien ja tunnetumpien kanssa. Kun joskus keski-iän kynnyksellä olen elämääni kyllästynyt ja totaalisen turtunut työhöni, opiskelen floristiksi ja perustan kukkakaupan! :) No, ehkä tämä vaatii vielä kypsyttelyä, mutta ainakin minulla on Plan B! Kukkakaupoissa käyminen on parasta terapiaa, aivan kuin satumaahan sukeltaisi...

Hyvää viikonalkua! :)
SHARE:

lauantai 21. syyskuuta 2013

Parasta viikonloppuaamuissa on...

...kun saa syödä aamiaista olohuoneessa, hakea oman pikkutuolin sohvapöydän ääreen ja katsella lastenohjelmia. Jos E:ltä kysytään. Toisaalta, jos minulta kysytään, niin mietteet ovat melko samanlaisia. Lapsen herättäessä kukonlaulun aikaan ei edes harmita yhtään, kun tietää saavansa syödä tavallisesta poikkeavaa aamiaista hitaasti nautiskellen, lueskella lehtiä tai lempiblogeja ja nautiskella ajasta.


Kävin pitkästä aikaa Lidl:ssä, kun muistin siellä olevan jotain paistotuoreita juttuja, enkä jaksanut lähteä isompaan kauppaan. Meinasin hullaantua sen valikoiman edessä, mutta minun oli pakko hillitä itseni, koska emme ole huomenaamulla kotona. Uusi perjantaitraditio - Lidlin kautta kotiin! :D Tosin en yhtään pidä siitä, että perjantaina pitäisi poiketa monessa paikassa ennen kotiinpääsyä...


Pikakuulumiset täältä sohvannurkasta siis. Jatketaan mutjuilua! :) Huomenna vietämme valmistujaisjuhlia kotipaikkakunnallamme. Pitäisi varmaan katsoa, mahtuuko mekko vielä päälle!
SHARE:

perjantai 20. syyskuuta 2013

Perjantaifiilis

Tässä perjantaissa on ollut jotain ihan superonnellista jo aamusta lähtien. Työkaveritkin ihmettelivät seesteistä hymyäni aamulla töihin tullessa. Mitään erityistä ei ole ollut eikä ole tiedossa... Voiko perjantai tuntua niin hyvältä heti herätessä? Vai oliko se se sänkinen pusu ja E kainaloon kannettuna aamuyöstä, kun sai vielä itse torkuttaa? Väliäkö syyllä, mutta ihana perjantaifiilis on jatkunut iltaan asti. Takkatulen räiske ja kynttilöiden loimu, hiljaisuus - parhautta viikonlopun alkuun.


Kävimme töiden jälkeen katsomassa ystävän vastasyntynyttä, ja niin tunnen vieläkin sen ihanan vauvantuoksun ja pehmoistakin pehmoisemman ihon mielessäni! En malttaisi odottaa, että raskausaika päättyy ja saamme pikkusisaruksen perheeseen (niin no, samalla päättyvät hiljaiset illat!). Raskausaika on ollut suhteellisen helppoa, mutta nyt alkanut närästys on ikävää. On nälkä ja tekisi mieli syödä perjantaiherkkuja, mutta kun koko ajan vähän korventaa, ei syöminenkään tunnu houkuttelevalta. E oli vauvasta todella ihmeissään, koska hän ei ole juurikaan nähnyt vastasyntyneitä. Hän silittelee vatsaa jatkuvasti ja puhuu vauvasta useita kertoja päivässä. 


Vaikka ulkona saimme nauttia vielä suhteellisen lämpöisestä syyssäästä, oli perjantaimutjuilufiiliksen vuoksi hyvä syy laittaa takkaan tuli. Ja tuntuihan lattianrajassa jo hieman viileältä... Harjoittelin samalla vähän hämäräkuvausta. Pitäisi aina kirjoittaa ylös, millä asetuksella minkäkin kuvan nappasi, jotta pystyisi arvioimaan, miksi kuvista tulee tietynlaisia. Mielenkiintoista... Vielä kun olisi kunnon kamera, niin voisi arvioida, mikä johtuu huonosta kamerasta, mikä vääristä asetuksista ja mikä taidon puutteesta.


Rentouttavaa viikonloppua! Nauttikaa viilenevistä ja pimenevistä illoista! :)
SHARE:

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kerrankin löytyi hyvät äitiyshousut!

Äitiyshousut ovat minusta ällöttävät ja ahdistavat päällä. En yhtään tykkää siitä kangassuikaleesta, joka pitäisi vetää vatsan päälle. Kangasta on niin paljon, se on paksu, kuuma ja saa vatsan tuntemaan vieläkin pinkeämmäksi. Joskus käännän sen kaksin kerroin alavatsalle, mutta sitten taitos näkyy ikävästi ohuehkon paidan alla pullistumana. Toisaalta, huomasin eräänä päivänä, että äitiyshousujen resori onnekkaasti litisti pullahtaneen navan, kun se muuten näkyi "silkkipaidan" alta! :D (Napaongelmaa ei ollut E:tä odottaessa.)



Tilasin Ellokselta mustat Mama Licious -äitiyshousut, kun tuli sellainen tarjous, joka koski myös merkkituotteita. Heti, kun bongasin mustat housut, joissa on järkevämpi resoriratkaisu, kilautin housut ostoskoriin ja tilauksen menemään. Housut osoittautuivat aivan täydellisiksi, näitä tulee käytettyä ahkerasti! Housuissa on vetoketju takana, ja edessä näkyy nuo vinoresorikappaleet kun nostin paitaa. Vatsakappale ei tule tuon korkeammalle kuin kuvassa näkyy.


Normaaleissa äitiyshousuissa ärsyttää myös se, että kangasresori alkaa niin alhaalta, että se usein vilkkuu paidan alta edestä ja takaa. Äitiysfarkuissa varsinkin on hölmön näköistä, kun tummansininen paksu kangas pilkistelee.

Arvatkaa mitä kävi tätä postausta kirjoittaessani? Punajuurikeitto paloi pohjaan! Pikkukakkosta katselevat E ja M kysyivät, haiseeko täällä joku, mutta en minä ensin haistanut mitään. Kohta aloin ihmetellä palaneenkäryä, mutta ajattelin, että ei se voi kattilasta tulla, kun juuri lisäsin vettä... Onneksi ei asuta missään korvessa, tuli nimittäin reissu Kaarinan kiinalaiseen... Ja minä livahdan BodyBalanceen, on taas hartiat kiitettävästi jumissa ja päänsärky sen mukainen.

Hei, huomenna on jo torstai! Voi siis toivottaa jo hyvää loppuviikkoa ihan hyvillä mielin! :)
SHARE:

maanantai 16. syyskuuta 2013

Parempi porkkanakeitto

Inspiraation tähän keittoon sain käydessäni viime viikolla poikkeuksellisesti keskustassa lounaalla. Tintåssa oli tarjolla salaattibuffet ja porkkana-mascarpone -keittoa, joka vei kielen mennessään. Ajattelin tehdä vastaavaa kotonakin, kun samalla muistin, että porkkanoita pitäisi alkaa tuhota kasvimaalta todenteolla. Kuvat viimeviikolta, kun aurinko vielä helli meitä. Toisia porkkanoita saatiin kiskoa kaikin voimin! :)



Kasvissosekeitot ovat siitä ihania, että ne on äärettömän nopea ja helppo valmistaa. Ainekset vain karkeasti lohkoiksi ja porisemaan. Koska tähän keittoon meni vain puoli purkkia mascarpone-juustoa, ajattelin tehdä tällä viikolla punajuurisosekeiton, johon käytän toisen puolikkaan. Toki mascarponen voisi käyttää jälkiruokaankin, vaikka kermavaahdon joukkoon rahkan sijasta!

Porkkana-mascarpone -keitto

Ainekset:

2 rkl öljyä
2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
1/2 tl juustokuminaa (jeeraa)
n. 800 g porkkanoita
2 jauhoista perunaa
7 dl-1 l vettä
merisuolaa keitinveteen
puolikas kesäkurpitsa, jos sinulla on tarve tuhota niitä
1/2 prk mascarpone-juustoa (tuorejuustokin käy)
yrttisuolaa
pippuria
timjamia

Valmistus:

Kuullota lohkottua sipulia ja hienonnettua valkosipulia öljyssä jeeran kera, varo käräyttämästä. (Jeera ei ole välttämätöntä, mutta tuo vähän itämaista vivahdetta keittoon.) Lisää joukkoon kuoritut ja lohkotut porkkanat ja perunat, kääntele hetki öljyssä, ennenkuin lisäät vettä ja merisuolaa. Vettä kannattaa lisätä maltilla, jotta ennen soseutusta ei tarvitse kaataa ylimääräistä vettä pois. Kun porkkanat ja perunat ovat pehmenneet, lisää mahdollinen kesäkurpitsa kuorittuna ja lohkottuna joukkoon. (Senkin voi jättää pois.) Lisää vettä tarvittaessa - sitä kannattaa olla sen verran, että kasvikset lähes peittyvät. Kun kesäkurpitsakin on pehmennyt, soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää joukkoon puoli purkkia mascarpone-juustoa, sekä vettä tarvittaessa halutun koostumuksen saamiseksi ja mausta keittoa yrttisuolalla, pippurilla ja timjamilla. Keittoon sopisi varmasti myös ronski loraus appelsiinimehua ja hieman sitruunamehua, namskis!


Kyytipojaksi paistoin pakastevalmiita karjalanpiirakoita, kun leivänkäntty oli jo parhaat (ja vähän huonommatkin) päivänsä nähnyt. Taivaallista tuli, ehdottomasti menee keittolistalle! Ja reseptiähän voi vaihdella mielensä mukaan mitä kaapista sattuu löytymään - paprikaa, palsternakkaa ym...

Hyvää syksyisen viikon alkua! Onneksi keitto lämmittää, kun kelit viilenevät! :)
SHARE:

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Samikset, paitsi että toinen on suloinen lapsi ja toinen huono äiti

Sirpukka syöksyi kuvaan pussaamaan vatsaa! :)

Turun päivän kunniaksi Mimi ja Kuku esiintyivät Vähätorilla sopivasti ennen päiväuniaikaa, joten päätimme käydä katsomassa esitystä pikimmiten. Vapaapäivänä liikeelle lähdettiin raitapaidassa ja tennareissa. E:llekin täytyi laittaa nuttura, kun muutenkin asumme olivat ihan samiksia. 

Aurajoen varrella oli kaunista - lehdet putoilivat puista ja aurinko pilkahteli välillä ilahduttamaan jo lämpimämmin pukeutuneita ihmisiä. Tulimme kotiin päivälevolle, mutta uni ei maistunutkaan, mikä ei tosin ollut yllätys kun E oli herännyt vasta puoli yhdeksältä. Lähdimme kaukaa tulleiden ystävien kanssa leikkimään Seikkailupuistoon pariksi tunniksi ja lopuksi syömään keskustaan tyttöjen kesken.

Ihana syyspäivä sai oikein loisteliaan lopun, kun E sai aivan hillittömät raivarit keskellä Turkua. Tai no, ei niissä raivareissa vielä mitään, ne kyllä kestän, mutta en sitä, että täysin ulkopuolinen ihminen alkaa arvostella vanhemmuuttani ymmärtämättä tilannetta. Olen niin tuohduksissani, että seuraava on ehkä lähinnä tajunnan virtaa:

Tilanne alkoi, kun ravintolasta lähtiessämme sanoin E:lle, että pienempi kaveri pääsee nyt myös rattaisiin istumaan hänen taakseen. On kohteliasta päästää toinenkin istumaan, kun kaikki ovat väsyneitä. Tästä E tietenkin raivostui - ensinnäkin siksi, että oli väsynyt, mutta myös siksi, että ei ole tottunut jakamaan omastaan. Annoin vaihtoehdoiksi, että he voivat istua yhdessä rattaissa, tai sitten hän isompana kävelee. E veti ennenkuulumattoman raivon pintaan, ja yli äyräiden. Tiedättehän te, miten lapsi tuolloin käyttäytyy - huutaa, kiljuu, heittäytyy maahan, riuhtoo jne. Muistutin vaihtoehdoista, mutta koska hän olisi halunnut vain yksin makoilemaan vaunuihin, lähdimme kävelemään huudon saattelemana. Lapsen säestäessä matkaamme huutamalla, että hän ei halua kävellä, muistutin taas vaihtoehdoista. Lopulta hän halusi mennä istumaan rattaisiin kaverin kanssa, mutta alkoi valittaa että kaverin jalat olivat muka tiellä. Sanoin, että jos tönit kaverin jalkoja, täytyy nousta pois kyydistä. Niinhän siinä kävi, että hänen täytyi seuraavaksi nousta kyydistä, koska satutti kaveria. Sama huuto, heittäytymiset ja raivo jatkui kun kuljimme eteenpäin.

Kiukunpuuskassaan E meni ja läpsäisi rattaissa istuvaa kaveria, jolloin pysäytin hänet ja sanoin hänen tekevän väärin lyödessään. Keskustelimme asiasta kadulla, jolloin takanamme kulkenut keski-ikäinen nainen katsoi oikeudekseen puuttua asiaan ja kysyi: "Koskas toi laps on viimeks syönyt?" Vastasin, että "Kuule ihan just, ollaan syömästä tulossa.", johon hän veti seuraavan kortin: "Niin just, eli te olette raahanneet häntä täällä ympäri kaupunkia koko päivän! Lapshan on ihan väsynyt!" Ajattelin, että en jaksa ruveta selittämään hänelle koko episodia, joten valehtelin, että "Lapsi on nukkunut kyllä päiväunet, kiitos ystävällisistä neuvoistasi." (koska kyse oli periaatteesta, ei pelkästä väsymyksestä)Mutta koska väsymyskään ei olisi selittänyt lapsen huutoa, niin nainen veti ässän hihastaan: "Laps raukkahan pelkää teitä! Kattokaa ny! Rakkautta laps vaan tarttee!" 

Ai että ei rajoja vai? Kiitimme ystäväni kanssa jälleen häntä neuvoistaan ja toivoimme tilanteen vaan olevan ohi. Olisi aivan turha alkaa selittää hänelle, että kyse oli vain kasvatuksesta. Toisaalta aivan pienestä ja mitättömästä asiasta, josta kuitenkin tuli kasvatusasia. Tiesin kyllä, että huuto ja raivo loppuisivat samantien, jos antaisin E:lle periksi hänen tahtonsa - että hän saisi mennä yksin makoilemaan rattaisiin. Meidän linjanamme on se, että lapsi ei päätä aikuisen päätöksen yli, eikä saa tahtoaan läpi raivoamalla tai toimimalla vielä väärin, kuten lyömällä. Minusta olisi ollut väärin antaa periksi, joten koko vartin raivokohtauksen ajan ja kaikkien paheksuvien katseiden alla ajattelin vain kehitysvaiheeseen kuuluvaa rajojen kokeilua. Kävi tietysti sääliksi lasta, jonka reaktio pikkuasiaan kasvoi potenssiin kymmenen, koska ei ollut nukahtanut päiväunille... 

On tarpeeksi vaikeaa jaksaa pysyä rauhallisena tuollaisessa tilanteessa ilman, että pitää vielä kestää ulkopuolisen päätöntä arvostelua naama peruslukemilla. Vastaavan rajojenkokeilutilanteen jälkeen on muutenkin aika takki tyhjä, mutta nyt vielä totaalisen lyöty olo. Tiedän, että ei pitäisi välittää, jos itse uskoo toimivansa oikein, mutta... Toki se vihlaisee. 

Onko joku muu saanut osakseen ulkopuolisten "ystävällisiä" huomautuksia kasvatuksestaan? Tai no, jotkut bloggaajat ovat saaneet aika ilkeitä kommentteja anonyymeiltä, ehkä tämä on ihan rinnastettavissa siihen. Miten tällaiseen pitäisi suhtautua? Minä menin aivan hämilleni, enkä osannut muuta kuin kiittää arvostelijaa, koska ajattelin hänen saavan jotain tyydytystä sanottuaan mielipiteensä ja antavan sitten asian olla.

Nyt koetan saada tämän asian pois mielestä. Käyn suukottamassa tyytyväisenä tuhisevaa uhmaikäistä ja keitän kupin teetä. Hyvää uutta viikkoa kanssasisaret!
SHARE:

lauantai 14. syyskuuta 2013

Leppoisa lauantai

Ihana lauantai - paljon aikaa olla ja rakkaita ihmisiä. Piipahdettiin torilla temppukerhon aikana, syötiin takapihalla päiväunirauhassa, neulottiin villasukkia hiekkalaatikolla arskat päässä ja pyöräiltiin tavislenkki. Pyörälenkki oli lähinnä kärsivällisyyden harjoittelua kaikille osapuolille... En tiedä, minne se viimeviikkoinen rohkeus ja itsevarmuus oli tytöltä kadonnut, mutta tämä oli taas hyvä muistutus kehityksen aaltoliikkeistä.


Iltaruoaksi tein salaattia ja lapselle tortillan jääkaapin aineksista. Saunottiin, mutjuiltiin sohvalla ja katsottiin Yle Areenasta Kaapo. On se kätevä! Harmi vaan, että kun sanoo lastenohjelman loppuvan telkkarista, osaa lapsi jo huomauttaa, että Yle Areenasta varmaan tulee jotain...


Illan pimennyttyä ja talon hiljennyttyä kokosin sohvapöydälle lempiasioita - kynttilöitä ja naposteltavaa. Ikuisen tunnelmoijan silmä ja mieli lepää.

Nautinnollista lauanta-iltaa! :)
SHARE:

perjantai 13. syyskuuta 2013

Vauvanodotuskuvia ja -tunnelmia kuluneelta viikolta

Viikonloppu tuli vihdoin, miten ihanaa! Arki-illat ovat kuluneet hiekkalaatikolla, mikäs sen mukavampaa. Tein alkuviikosta ison kasan kasvispaistosta, niin ei ole tarvinnut ruokaakaan laittaa joka ilta. Vauvaa käytiin kuuntelemassa neuvolassa, kaikki hyvin! Olin taas unohtanut koko neuvolan. Onneksi on sähköinen kalenteri joka muistuttelee.

Tällä kertaa mieskin oli mukana, kun piti käydä läpi voimavaralomaketta. No mieshän ei ollut sitä muistanut täyttää lainkaan ja minä olin unohtanut lomakkeen kotiin. Mies ehti kuitenkin hakea lomakkeen ennen neuvolaa, mutta kyllä vähän hävetti, kun olimme niin huolimattomasti tämänkin asian hoitaneet. Toisaalta, ei meillä nyt ollut mistään kohdasta juurikaan eriäviä mielipiteitä eikä näkemyksiä asiaintilasta. Ehkä se voimavaralomake joissain tapauksissa voi olla ihan hyvä työkalu, mutta kyllä minusta tuntuisi oudolta keskustella tuollaisista asioista neuvolantädin kanssa.

Kuva
Harmillisella tavalla tuo lomake taas muistutti tukiverkoston puutteesta. Esikoista odottaessamme tiesimme kyllä, että sukulaiset asuvat kaukana eikä ystävillä ollut vielä lapsia. Emme kuitenkaan osanneet ajatella, miten totaalisen yksin oikeasti olemme. Jotenkin naiivisti sitä varmaan ajatteli, että lastenhoitoapua on saatavilla, kun läheiset kuitenkin olivat kiinnostuneita odotuksesta. Tukiverkoston puute on konkretisoitunut sellaisina hetkinä, kun olin E:n kanssa kotona ja olisi pitänyt päästä esimerkiksi lääkärissä tai tentissä käymään miehen työpäivän aikaan. E on ollut helppo lapsi, emmekä osanneet kaivata parisuhdeaikaa, koska emme olleet mitenkään väsyneitä vauva-arkeen ja kaikki oli/on varsin hyvin. Myönnän kuitenkin kadehtivani heitä, joilla on innokkaita ja luotettavia hoitajia lähipiirissä. Ei sitä tukiverkoston tärkeyttä varmaan turhaan korosteta, mutta itselle tuli esikoisen odotusaikana välillä sellainen pelko, että mitenköhän me voimme selvitä, kun ei meillä ole mitään tukiverkostoa. Varmasti se tuo helpotusta, mutta ilmankin pärjää, ja toisaalta me olemme saaneet rakentaa ihan oman perhetodellisuutemme rauhassa.


Arvatkaa mikä oli kaiken huippu?! Mieheltä mitattiin verenpaine! Ja kun pulssi oli niin kovin alhainen, niin hoitaja halusi vielä mitata sen uudelleen. Vähän oli naurussa pitelemistä, että ketäs täällä oikein tutkitaan... Minä en ole kauheasti välittänyt neuvolakäynneistä, minkä vuoksi en näe juuri mitään pointtia siinä, että pitäisi vielä mieskin raahata sinne mukaan. Nämä odotukset ovat olleet niin helppoja, että neuvolakäynnit ovat usein tuntuneet vain ajanhukalta. En siis todellakaan kritisoi suomalaista äitisneuvolajärjestelmää, mutta minulla ei vaan koskaan ole ollut oikein mitään kysyttävää siellä. Ja kun joka asiaan vastaus on, että "se nyt voi olla ihan normaalia", niin loppujen lopuksi kaikki on vain yhtä odottelua. Toki on hyvä tarkistaa verenpaine, virtsa, sydänäänet ym., mutta kaiken jaarittelun voisin ohittaa!


Vaikka todella kannatan tasa-arvoasioita,  mm. tasa-arvoista vanhemmuutta (joku voisi kutsua feministiksikin), niin ainakaan me emme ole kokeneet yhteisten neuvolakäyntien (ensimmäisessä raskaudessa mies oli joskus mukana neuvolassa) valmentavan meitä millään tavalla vanhemmuuteen. Oli mahdotonta tietää, millainen äiti minusta tulee, ja yhtä mahdotonta oli kuvitella, millainen isä miehestäni tulee. Molemmat tosin olivat positiivisia yllätyksiä... Vanhemmuuden, vastuun ottamisen ja vastuun jakamisen tavat muotoutuvat vasta arjessa, eikä niihin juurikaan voi valmistautua, vaikka kuinka keskustelisi ja suunnittelisi kasvatusasioita. Toisaalta, en voi puhua valtaosan suulla - uskon, että monille neuvola on tärkeä tuki myös näissä asioissa - tiedon saannin sekä äidin ja sikiön terveyden edistämisen ohella.

En ole koskaan kokenut itseäni vain äidiksi (sellaiseksi asialle omistautuneeksi), mikä ehkä on edesauttanut miehen vahvaa isyyttä. Joskus olen tosin kokenut paljonkin syyllisyyttä siitä, että en ole sellainen superäiti, jollaista äitimyyteissä leivotaan. Jota ilman perhe ei pärjäisi, joka pitää langat käsissään. Se on kuitenkin kokonaan toinen juttu...

Kuva
Kylläpä syntyi pohdintoja neuvolakäynnistä ja raskausvaatekuvia katsellessani. Edellisen raskauden jälkeen minua harmitti, että ei tullut kuvattua kasvavaa vatsaa, mutta nyt onneksi tulee! Olisi myös mielettömän ihanaa otattaa ammattilaisella raskauskuvia. Pinterestistä löytyy toinen toistaan suloisempia tunnelmakuvia... Onko muuten teidän mielestänne tärkeää, että mies osallistuu neuvolakäynneille? Entä onko joku kuvauttanut odotustaan?


Loppukevennyksenä nelivuotias, joka löysi kaapista vauvan bodyn ja änki itsensä siihen suuaukon kautta! :) Hän odottaa kovasti vauvaa - pusuttelee ja halii vatsaa usein. Kaupassa nosti paitaani näyttääkseen kaikille, että hänestä tulee isosisko!

Ihanaa perjantaita ja viikonloppua! Saan ihania ystäviä yökylään tänään, parasta..! <3
SHARE:

tiistai 10. syyskuuta 2013

Kollaasikokeilua Polyvorella - raskausasu

Maternity Outfit





Kylläpä on kätevä tuo Polyvore! Raskausvaateinspiraatiota hakiessani törmäsin pariin kollaasiin, ja ajattelin, että tuohan voisi auttaa omia pukeutumispohdintoja. Minun on kamalan vaikea hahmottaa kokonaisuuksia vaateostoksilla. Esimerkiksi jos sovitan hametta, minulla pitäisi olla sopivat kengät jalassa, jotta olisin varma yhtälön sopivuudesta. En tykkää lainkaan palautella ostoksia, joten yleensä ostan vain, jos olen täysin varma hankinnasta.

Konjakin väristen kenkien kaveriksi olen etsinyt samansävyistä nahkaista, ohutta rannekorua. Kollaasiin löysin aika kivan Polyvoren kätköistä. Harmi vaan, että se sattuu olemaan Hermès:n ja hintalappu sen mukainen. Ei siis ole realistinen vaihtoehto. Sen sijaan kollaasin muut tuotteet olivat hätkähdyttävän edullisia! En ole mikään kova nettishoppailija, joten kokonaan toinen juttu olisi selvittää näiden tuotteiden tilaaminen. Esimerkiksi nuo ihanat ballerinat maksaisivat tarjouksella vain 29 €, mutta toimitus vain Amerikan mantereelle...

Tuon Polyvoren arvo itselleni tulee varmaan olemaan lähinnä inspiraation haku ja kivojen juttujen ylös nappaaminen. Sisustuspuolta vilkaisin pikaisesti, ja siellähän oli vaikka mitä! Uutta pienempää sohvapöytää olen etsinyt kauan, mutta verkkokauppojen selailu on hirveän työlästä. Tuonne saa syöttää värin ja hintahaarukan ja Polyvore hoitaa loput! Liianko helppoa? Kyllähän tuo vaihtoehtojen määrä aiheuttaa sen, että saa selailla ihan hulluna. Hakusanoilla pystyy jonkin verran rajaamaan vaihtoehtoja, mutta en ymmärrä, eikö enempää rajauksia voi tehdä? Aivan mahdotonta selailla 100 sivua eri vaihtoehtoja, joista 0,5 % saattaa olla mielenkiintoisia. Olenko ymmärtänyt jotain väärin? Ehkä en vaan vielä osaa käyttää sitä kunnolla. Mutta nythän minulla on aikaa uppoutua uusiin kiinnostaviin asioihin... Jollakin tämä oman ajan tyhjiö on täytettävä!

Siispä inspiroivaa alkuviikkoa! :)
SHARE:

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Tällaisia sunnuntaipäiviä lisää, kiitos

Täydellinen syyssunnuntai, hehkutettiin otsikoissakin. Yli 20 astetta lämmintä, silti ihana syksyinen tuoksu ilmassa. Aamun pyörälenkki kesti taas lähes tunnin (kilometrin matka), kun piti pysähtyä tutkimaan jos jonkinlaista ihmettä... Oli koppakuoriaisia, tyhjiä, liiskaantuneita ja eläviä kotiloita, hämähäkin seittejä ja niissä saaliita jne. Miten lapsi voikin noteerata niin paljon pieniä asioita ympärillään ja nähdä ne polkiessaan?



Kiukku alkoi yltyä ja sisukkuutta tarvittiin, kun alkoi nälkä tulla. Vähän ristiriitaista, kun toinen haluaa koko ajan pysähtyä ihmettelemään, ja samassa hetkessä rutisee, kun jo niin kovasti vatsa kurnii. Hyvin ainakin maistuivat päiväunet. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja kotolaisten käydessä päiväunille hilpaisin kaupungille itsekseni. Kyllä oli Turku taas kaunis! Ihmiset olivat iloisia, terassit täynnä sunnuntailounastajia ja Aurajoen varsi keräsi fiilistelijöitä. Jokivarsi, jos mikä meillä on kaunis. Samoin sitä reunustavat vanhat rakennukset.







Ajattelin käydä ajan kanssa kiertelemässä keskustassa, kun siihen on niin harvoin mahdollisuus, mutta loppujen lopuksi kului puolitoista tuntia Stockmannin pukukopeissa sovitellen raskausvatsan kanssa sopivia vaatteita. Ei siinä sitten enempää ehtinyt eikä jaksanut. Tulipahan taas todettua, että ei ole helppoa löytää keskihintaisia, siistejä vaatteita raskausvatsalle.



Päiväunien jälkeen ihana ilma houkutteli taas ulos, ja lähdimme leikkipuistoon lähelle Kaarinan Hovirinnan rantaa. Siellä on myös lasten liikennekaupunki, jossa voi harjoitella liikennesääntöjä lasten mittakaavassa. Tässä vaiheessa kyllä ihan surutta ajeltiin liikenneympyrää ja yksisuuntaista väärään suuntaan, tärkeintä oli saada itseluottamusta pyörän selässä. Oli ihanaa huomata, että E on ihan viimeisen kuukauden aikana rohkaistunut polkupyörän kanssa todella paljon. Hän on oppinut vasta jarruttamaan, ja on tähän asti halunnut, että aikuinen pitää koko ajan työntöaisasta kiinni. Tänä viikonloppuna E on myös kaatunut monta kertaa, mutta noussut itse ylös ja rinta rottingilla tullut kertomaan, että pääsi itse heti ylös ja liikkeelle. Tähän asti hän on joka kerta mutissut, että ei halua nousta pyörän selkään eikä pois, jos joku ei pidä kiinni.


Vaikka E on melko arka, on hän kuitenkin herkästi kiihtyvää sorttia (en tiedä yhtään, mistä on mahtanut periä...) ja kärsivällisyyden kanssa onkin taas ollut harjoittelemista. Kierrokset lähtevät nollasta sataan sekunnissa, jos joku asia ei heti onnistu. Vanhempana on mielettömän hienoa huomata, miten lapsi ihan silmissä rohkaistuu, saa itseluottamusta ja huomaa onnistuvansa. Kiipeilyverkossa tuli pari kertaa orastava epätoivo, mutta onneksi sain hänet luottamaan itseensä ja rauhoittumaan. Ihanaa nähdä ja kuulla, miten hän itsekin kehui itseään rohkeaksi selviydyttyään verkosta, vaikka jännitti.

Terassitunnelmia päivällä ihastellessani sain päähänpiston, että terassipizzalle täytyy meidänkin tällaisenä kauniina syyspäivänä päästä ja lähdimmekin vielä iltaruoalle Turkuun. Kummallista, että koen rentoutuneeni viikonloppuna totaalisesti, vaikka nyt tuntuu, että tänään on ollut paljon kaikenlaista. Toisaalta onhan esimerkiksi 2 tuntia puistossa istuskelua suhteellisen rentoutttavaa. On pakko vain olla läsnä (älypuhelimen autoon jättäminen tekee hyvää).

Kyllä nyt on virtaa alkavaan viikkoon! Koen olevani niin onnellinen! <3 Toivottavasti sinäkin ruudun toisella puolen! :)
SHARE:

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kynttiläfiilistelyä

Pääsin vihdoin eilen hakemaan postista Esmeralda's blogista voittamani Essin itse värkkäämät betonikynttilälyhdyt. Vitsi miten ilahduttava tämä perjantaipaketti olikaan. Essi oli ajatellut homman ihan loppuun asti ja pakannut mukaan vielä kynttilätkin! Laitoin uudet kynttilät heti silmäniloksi ja sitten piti vain malttaa odottaa, että tulee pimeä ja näkee, miten lasi ja betoni sopivat kynttilänvalon kanssa yhteen.


Kastehelmi-tuikkulyhdyt olivat tyrkyllä ja toki tällainen tarjoushaukka tarttui syöttiin. Olen haaveillut näistä jo pitkään. Yksi tummanharmaa olisi kuulunut tähän joukkoon vielä ehdottomasti. Ainakin näin ilman hämärää näyttää minusta oikein kivalta - yhtäaikaa herkältä ja sirolta, toisaalta rouhealta. (Tuo rouhea särähtää aina korvaani, kun näen silmissäni Marko Paanasen toitottamassa loftista ja rouheudesta...)



Viikonloppukimpuksi valikoitui jälleen krysanteemeja, ne kun ovat sopivan pitkiä tuohon maljakkoon ja vielä kestävät kauniina kauan. Muuten lauantaihin on kuulunut temppukerhoa ja leikkipuistoilua kavereiden kanssa. Kirjastosta lainattiin E:lle uusia kirjoja ja itselle pino lehtiä. Mies lähti viettämään poikien iltaa, joten minä tunnelmoin täällä ihan itsekseni kynttilämeren keskellä!



Suuret kiitokset Essi, nuo betonilyhdyt ovat aivan ihanat! Olen vieläkin aivan ihmeissäni siitä, että oikeasti voitin arvonnassa! :) Voisin tuijotella tuota kynttilämerta loputtomiin... Kaksi kynttilänjalkaa edustavat olohuoneen pöydällä, katsotaan mihin asettuvat!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, vaniljakynttilähuuruihin... Ihanaa viikonlopun jatkoa! :)
SHARE:

perjantai 6. syyskuuta 2013

Lempeä tomaattikeitto ja valkosipulileivät

Syksyllä alkaa taas mieli tehdä enemmän lämpimiä ruokia. Eeva Kolun maailman paras tomaattikeitto teki minuun lähtemättömän vaikutuksen viime syksynä, ja nyt loppukesästä tomaattien ollessa parhaimmillaan on luonnollisesti pakko nauttia niistä kun vielä voi. Talvella keitto ei ole itsensä. En uskonut Eevaa, kun hän kirjoitti, että keitto tarvitsee nimenomaan punaisia kypsiä kesätomaatteja, eikä mitään kalpeita talvitomaatteja. Hirveän tomaattikeittohimon iskiessä kokeilin tätä talvella - ja todella, aivan kuin keitosta olisi puuttunut sielu, tietynlainen syvä maku. Eevan molemmat blogit (Kauhaa ja rakkautta sekä Kaikki mitä rakastin), ovat ihanaa luettavaa ja kuvat kauniita, ja hänen ruokafilosofiansakin on  hyvin lähellä omaani.


Koska olen tällä kertaa hurahtanut vuohenjuustoon, kehittelin omaa ohjetta Eevan reseptin ja Maku-lehden ohjeen perusteella. Valkoviinin kanssa keitosta tulee mielettömän hyvää, joten jos sinulta löytyy valkkaria, kannattaa ehdottomasti lorauttaa sitä joukkoon (silloin lienee paras jättää vuohenjuusto pois). Tämä keitto  valmistuu nopeasti, koska ainekset vain lohkotaan karkeasti ja jätetään kiehumaan (noin niinkuin yksinkertaistettuna...).


Ainekset:

2 valkosipulinkynttä
2 sipulia
2 porkkanaa
muutama ruokalusikallinen (loraus) oliiviöljyä
n. 1 kg tomaatteja
4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio (tai fondia)
1-2 tl sokeria
2 rkl tomaattipyreetä
2 tl kuivattua basilikaa
n. 100 g pehmeää vuohenjuustoa
pippuria

Valmistus:

Pilko sipulit, valkosipuli ja porkkanat ja heitä oliiviöljyyn kuullottumaan. Lohko tomaatit, poista kanta ja lisää tomaatit kattilaan, kun sipulit ovat kuullottuneet. Lisää myös vesi, kasvisliemikuutio, sokeri, tomaattipyree ja basilika. Anna ainesten kiehua, kunnes porkkanatkin ovat pehmeitä, n. 15 minuuttia. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää pehmeä vuohenjuusto. Rouhi vielä mustapippuria joukkoon.

Jos et välitä vuohenjuustosta, niin lorauta desi kuohukermaa, purkillinen ranskankermaa tai muutama lusikallinen turkkilaista jugurttia täyteläistämään makua. :) Olen tehnyt aiemmin tomaattikeittoa tarkalleen Eevan ohjeen mukaan, joten sekin toimii, jos haluat koittaa! Totta puhuen, jos tulisi muutenkin juotua valkoviiniä nyt, niin olisin tehnyt tämän keiton viinillä. Viini tuo ihanan vivahteen ruokiin.

Keitto on parasta rapeiden leipästen kanssa. Paahda leivät uunissa tai leivänpaahtimessa, hiero kevyesti halkaistulla valkosipulinkynnellä ja sivele oliiviöljyä pintaan. Itse tykkään dipata leipiä keittoon, jolloin leipä hieman pehmenee keiton kosteudesta ja maut yhtyvät ihanasti! Huom., valkosipulin kanssa kannattaa olla varovainen, ensimmäisillä kerroilla hieroin sitä aivan liikaa...


Toimii tilanteessa kuin tilanteessa ja on helppo kuin mikä. Kehtaa tarjota vieraillekin! :) Nyt viltin kanssa sohvalle, heipsis!
SHARE:

torstai 5. syyskuuta 2013

Alkusyksyn iloja

Parasta kesän kääntymisessä syksyyn ovat omenat ja vaihtelevat säät. Aamulla oli niin viileä, että oli pakko heittää automatkalle takki päälle, mutta sisällä ja iltapäivällä on niin lämmin, että tekee mieli olla ilman päällyspaitaa. Ehkä raskaus on saanut aikaan myös sen, että en palele niin herkästi kuin ennen. Bongasin eilen hyvän videon rennon nutturan tekemiseen, ja kokeilin heti aamulla. Aika epäsopusuhtainen siitä tuli, mutta kehtasin kuitenkin lähteä töihin. Ensi kerralla voisi myös nostaa aloitusponnaria korkeammalle. Ihanaa, että jotkut viitsivät tehdä tuollaisia ohjevideoita meille tumpelommille.

Tämmöte! Taustalla torstai-siivousta odottava olohuone... Sikäli kun tuon junaradan saa purkaa.

Aiemmin tällä viikolla tein omenapiirakan. Etsin pikaisesti ohjeita, ja halusin sellaisen, johon tulee murotaikina. Katsoin ohjeen alun ja aloin vaan tehdä. Kun pohjataikina oli tehty, luin ohjeen loppuun ja tuskastuin, että ei se sitten ollutkaan ihan helppo ja perinteinen piirakka. Hermojen kanssa oli pitelemistä, kun taikinan kaulitsemisesta ei oikein tullut mitään, ja lopulta taikina repesi kokonaan, kun nostin sitä vuokaan ja täytteen päälle. Piirakasta tuli niin ruma, että ajattelin jättää sen kokonaan blogista pois, kun ei siitä voisi saada hyvää kuvaa! :)


Ulkokuori petti tälläkin kertaa. Piirakasta tuli niin mielettömän hyvä, että päätin kirjata reseptin tänne ylös, jotta muutkin voivat päästä osalliseksi tästä makunautinnosta! Oikeastaan piiras oli ihan helppo tehdä, mutta tuo tapa tehdä piirakka taikinakuoren sisään oli minulle ihan vieras ja epäilin, mahtaako se miltään maistua. Siltä varalta, että linkki katoaa bittiavaruuteen, kirjoitan tämän täydellisen reseptin kokonaisuudessaan ylös. Resepti on Maku-lehden sivuilta.

Taikina:
300 g vehnäjauhoja
200 g voita
200 g sokeria
4 kpl keltuaisia

Täyte:

1 kg omenoita
2 dl fariinisokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl appelsiinitäysmehua
(1 rkl sitruunamehua)
1 tl kanelia

Voiteluun:
1 valkuainen

Laita jauhot, huoneenlämpöinen voi ja sokeri kulhoon, nypi seos murumaiseksi. Lisää joukkoon keltuaiset ja sekoita tasaiseksi. Laita seos muovipussiin ja siirrä jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Kuori omenat ja poista siemenkodat, pilko lohkoiksi. Sekoita kattilassa fariinisokeri ja vehnäjauhot, lisää omenat, appelsiini- ja sitruunamehu sekä kaneli. Sekoita ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes seos kiehahtaa. Kääntele muutaman minuutin ajan ja siirrä kattila pois liedeltä.

Edit: Fariinisokeri ja jauhot kannattaa todella laittaa yhtäaikaa kattilaan, eikä sulatella ensin sokeria. Kun tein tätä piirasta uudelleen, sain kaksi erää fariinisokeri-jauhoseosta palamaan pipariksi (ja kattilat lähes pilalle), kun ajattelin, että olisi kätevämpi sulattaa sokeri ensin..

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat rypsiöljyllä. Jaa pohjataikina kahteen osaan, toinen osa saa olla hiukan isompi (pohjapala). Kauli isompi taikinapala piirakkavuoan pohjaa hieman suuremmaksi levyksi. Nosta levy vuokaan ja painele paikoilleen. Jos taikina repeilee, niin painele reiät umpeen. Kaada täyte pohjalle ja tasoita. Kauli loput taikinasta levyksi ja nosta omenoiden päälle. Työntele ylimääräiset taikinareunat veitsen avulla vuoan reunojen sisäpuolelle. Paista omenapaita noin 1 t 10 min.

Ylimääräiset valkuaiset käytin marenkiin, joka sopikin täydellisesti piirakan kanssa. Olin ostanut kokeeksi myös Alpron soijavispi"kermaa", joka kumosi kaikki ennakkoluuloni! Pelkäsin sen maistuvan kummalliselle, mutta tämä tulikin korvaamaan meillä vispikermojen käytön täysin. AlproAiry & Creamy vispautuu todella helposti, ja purkista tulee paljon enemmän vaahtoa kuin vispikermasta. Kaikkein parasta on, että tästä "kermasta" ei tule maha lainkaan turvonneeksi, ei kipeäksi, eikä edes ähky olo. Maustoin kerman sokerilla ja aidolla vaniljalla.

Marenki:
3 valkuaista
2,5 dl sokeria


Hei kohta se on taas viikonloppu, ihanaa! Viikko on hurahtanut ohi ihan hujauksessa, vaikka kyllähän sen vauhdin on saanut työpuolella tuntea luissaan. Viikonloppuna mutjuillaan oikein olan takaa. Rentouttavaa viikonloppua! (Näin kun orientoituu viikonloppuun jo torstaina, se tuntuu ovelasti pidemmältä!)
SHARE:
© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig