lauantai 17. elokuuta 2013

Voisilmäpullat herkkuhimoon

Raskausaikana saa kokoajan himoita mitä vain, eikö niin? Eilen kaupassa tuli ihan hirveä sokerinhimo ja joku hoki päässäni maanisesti, että pakko saada aamulla pullaa. Pakastepullavalikoimia tiiraillessani tulin siihen tulokseen, että ehkä kuitenkin pyöräytän aamulla pikkutaikinan. Saan ainakin juuri sellaisia pullia, joita haluan ja ilman lisäaineita. Pullien leipomisessa ainoa ongelma on se, että puolen litran taikinastakin tulee liikaa syötävää kolmelle, eivätkä ne pakkasen kautta otettuina ole mistään kotoisin.

E heräsi kukonlaulun aikaan ja ulkona satoi, siis juuri sopivaa tehdä pieni taikina kohoamaan aamukahvien ja lastenohjelmien ajaksi. Tein jauhopussin ohjeella, mutta puolittaen, eli vain 2,5 dl:n taikinan. Silti pullia tuli 18! Taikina nousi todella hyvin, ja uskon sen johtuvan siitä, että olen alkanut mitata veden lämpötilan ihan mittarilla (kädenlämpöinen on aina liian kylmää).

Pikkuleipurin oli vaikeaa hillitä itsensä ja myönnettäköön että tiukkaa teki minullakin...

Kaikessa yksinkertaisuudessaan voisilmäpullat ovat minusta parhaita pullia. Ja kyllä täytyy ihan kehua, että näistä tuli parhaita ikinä! Eivätkä ne 18 pullaa meillä kauaa vanhentuneet... Onneksi en kuitenkaan tehnyt tavallista puolen litran taikinaa.



Koko päivän on satanut, mutta mikäs meillä täällä on ollut herkutellessa. E on puuhaillut muovailuvahojen kanssa ja minä olen pikkuisen siivoillut paikkoja. Huomenna ehkä jopa päästään ulos! 

Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kun rustasit kommentin ilokseni!

© Tohkeissaan. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig